Pitkiä pellavia-Iloista laskiaista kaikille!

 

Wikipedia: Laskiainen

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Napakelkka on osa suomalaista laskiaisperinnettä.

Laskiainen on alkuaan katolisen kirkon kevätpaaston alkajaisjuhla. Laskiaista vietetään seitsemän viikkoa ennen pääsiäistä. Laskiaiskirkkopyhän taustana on Raamatun kertomus Jeesuksen paastosta erämaassa. Laskiaisen jälkeen alkaa paastonaika, joka loppuu pääsiäisenä. Kevätpaastoa on vietetty 600-luvulta saakka. Ennen sen alkua on katolisissa maissa keskiajalta saakka vietetty karnevaaleja.^[1] Oleellista paastonajalle oli liharuokien pois jättäminen ruokavaliosta. Laskiaistiistain jälkeinen tuhkakeskiviikko aloittaa 40 päivää kestävän paastoamisen.^[2]

Laskiaiseen kuuluvia juhlapäiviä ovat laskiais­sunnuntai sekä kaksi päivää myöhemmin oleva laskiais­tiistai, useissa maissa myös niiden välinen maanantai, joka esimerkiksi Saksassa tunnetaan nimellä Rosen­montag (”ruusu­maanantai”).^[3] Suomessa sanaa laskiainen on käytetty juuri laskiais­tiistaista^[4]. Vuonna 2013 se on 12. helmikuuta.

Suomen laskiaisperinteet viittaavat ikivanhoihin pakanallisiin kevään juhliin. Sekä katolisissa että luterilaisissa maissa laskiaiseen on kuulunut runsas ruokatarjoilu ja riehakas ilonpito, Suomessa hernekeitto, juusto ja nuorten mäenlasku.^[1] Monet maan laskiaismenoista ovat luultavasti peräisin vanhasta työnjuhlasta, jolloin naiset lopettivat pellavien, hamppujen ja villojen muokkaamisen ja kehräämisen langoiksi. Mäkeä laskevat nuoret toivottivat tulevalle vuodelle onnea huutamalla ”pitkiä pellavia, hienoja hamppuja ja lautasenkokoisia nauriita”.^[5][6] Laskiaisperinteistä elävät mäenlaskun ja jääkelkkojen tapaiset huvit. Enää laskiaista ei yhdistetä pellavankasvuun, vaan siinä hyvästellään pimein talvi ja aletaan odottaa kevättä.^[7] Laskiaisen perinneruokiin kuuluvat hernekeiton lisäksi laskiaispullat.^[8][9]

Sisällysluettelo 1 Nimet 2 Suomalaisia laskiaisperinteitä 3 Katso myös 4 Lähteet 5 Kirjallisuutta 6 Aiheesta muualla

Nimet

Suomen sanan ”laskiainen” alkuperä on ollut epävarma. Ehdokkaita sanan alkuperäksi ovat olleet ”laskeutua” (laskeudutaan paastoon) ja ”laskea” (lasketaan päiviä pääsiäiseen).^[10][11] Kolmannen ehdotuksen mukaan sana tulee romaanisen kielialueen vanhasta laskiaisen nimityksestä carne lasciare (lihan jättäminen), jonka jälkimmäinen osa on aikoinaan vääntynyt suomalaiseen muotoon.^[12]

Kirkollisissa yhteyksissä laskiaissunnuntaista on käytetty myös latinalaista nimeä quinquagesima eli viideskymmenes, se kun on suunnilleen 50 päivää ennen pääsiäistä. Vastaavasti kahdesta sitä edeltävästä sunnuntaista on aikaisemmin käytetty epätarkkoja nimiä septuagesima (70.) ja sexagesima (60.)^[10].

Karnevaalit-nimityksen on arveltu tulevan sanoista carne vale ”jäähyväiset lihalle”^[13]. Toinen maailmanlaajuisesti tunnettu juhlan nimitys on laskiaistiistain ranskalaisperäinen nimitys Mardi Gras^[14]. Venäjällä juhlan nimi on maslenitsa^[15].

Suomalaisia laskiaisperinteitä

Laskiaispulla.

Reformaation myötä paaston noudattaminen jäi suomalaisilta pois, mutta monet uskomukset ja kiellot pysyivät kansan mielissä. Laskiainen säilyi talonpoikaisena työnjuhlana ja ennen kaikkea naisten työ- ja toimialaan kuuluvana päivänä. Laskiaisen tienoille sijoittuu muinaiseurooppalainen vuodenvaihde, minkä vuoksi siihen on Suomessa liittynyt aikaisemmin runsaasti kansanuskomuksia ja taikoja. Työt piti lopettaa hyvissä ajoin iltapäivällä, jotta työt olisivat joutuneet hyvin koko vuoden. Saunaan täytyi mennä päivänvalolla ja siellä oli oltava ääneti.^[3][7]

Laskiaisena syötiin aiemmin tukevasti liharuokaa, koska seuraavan kerran sai syödä lihaa vasta paaston jälkeen pääsiäisenä. Perinteisiä laskiaisruokia olivat rasvarieska ja liharokka. Rasvarieska oli ohrajauhoista tehtyä leipää, jota oli höystetty sianihralla. Liharokka oli keitetty herneistä ja rukiinjyvistä ja höystetty siansorkilla tai sian päällä.^[16] Keittoa kutsuttiin myös sorkkarokaksi. Myös herkut kuuluivat laskiaiseen. Laskiaispullat alkoivat yleistyä 1800-luvulla.^[17]

Ruokaan liittyi myös uskomuksia. Sen piti olla ennen kaikkea rasvaista. Mitä enemmän rasva kiilteli sormissa ja suupielissä, sitä paremmin lypsivät lehmät ja siat lihoivat. Eikä rasvaa saanut pyyhkiä sormista pois, vaan sen piti antaa kulua itsekseen pois. Tämä takasi hyvän viikatteen käsittelykyvyn. Sormennuolija sen sijaan sai sirpeistä haavoja. Kun ruokien annettiin olla pöydässä koko päivän, se takasi runsauden koko vuodeksi.^[18]

Suomessa, jossa laskiaisen aikaan on talvikeli, liittyy laskiaiseen myös mäen laskeminen esimerkiksi pulkilla. Perinteisesti pulkkamäessä huudettiin ”pitkiä pellavia, hienoa hamppua, nauriita kuin lautasia ja räätiköitä (lanttuja) kuin nurkanpäitä (hirrenpää nurkkasalvoksessa)”. Naapurin pellolle saatettiin toivoa tuppuroita ja tappuroita.^[17] Mitä kauemmas kelkka luisti, sitä pidempiä pellavia saatiin. Muiden uskomusten mukaan naisten tuli pitää hiuksiaan auki ja harjata niitä usein. Näin taattiin pellavista puhtaita, kuituisia, vaaleita ja kiiltäviä.^[18]

Katso myös

• Karnevaali
• Maslenitsa
• Mardi Gras

Lähteet

1. ↑ ^{a b} Suomalainen tietosanakirja 5, käs–m. Espoo: Weilin + Göös, 1991. ISBN 951-35-4649-7.
2. ↑ Hänninen, Anneli: Laskiais- ja pääsiäisajan sanastoa 25.2.2009. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. Viitattu 7.3.2011.
3. ↑ ^{a b} Vuotuisjuhlat: Laskiainen Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura. Viitattu 13.2.2010.
4. ↑ Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
5. ↑ Vilkuna, Kustaa: Vuotuinen ajantieto: Vanhoista merkkipäivistä sekä kansanomaisesta talous- ja sääkalenterista enteineen. 8. painos (1. laitos 1950). Helsingissä: Otava, 2002. ISBN 951-1-13320-9.
6. ↑ Joutuin kelkat, sukset temmaiskaa! Jyväskylän yliopiston museo. Viitattu 13.2.2010.
7. ↑ ^{a b} Nieminen, Kirsti: ”Laskiainen laulattaa, siansorkka naurattaa” 2.2.2010. Ajastaika 1/2002, Ajasto. Viitattu 13.2.2010.
8. ↑ Tuomela, Laura: Laskiainen on koko perheen talvijuhla 2.2.2010. Kotiliesi. Viitattu 13.2.2010.
9. ↑ Laskiainen – kevättalven iloinen juhla (lähde: Karjalainen, Korhonen, Lehtonen, Uusi ajantieto, WSOY) 27.2.2003. Suomen suurlähetystö, Berliini. Viitattu 7.3.2011.
10. ↑ ^{a b} Oja, Heikki: Aikakirja 2007, s. 147. Helsingin yliopiston almanakkatoimisto, 2007. ISBN 952-10-3221-9. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 23.4.2010).
11. ↑ Kolehmainen, Taru: Pääsiäisen ”laskiainen”? (Kieli-ikkuna-palsta) Helsingin sanomat. 22.3.2008. Viitattu 7.3.2011.
12. ↑ Renkonen, W. O.: Kulttuurin avainsanoja: Miten ne syntyvät ja kehittyvät, s. 28. Porvoo Helsinki: WSOY, 1954.
13. ↑ Laskiainen Aamenesta öylättiin. Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Viitattu 7.3.2011.
14. ↑ Lumikinokset pöllyävät laskiaistiistain pulkkamäessä Uusi Suomi. 16.2.2010. Viitattu 7.3.2011.
15. ↑ Laskiainen Taivaankannen takojat. 13.2.2010. Viitattu 18.12.2011.
16. ↑ Vuorela, Toivo: Suomalainen kansankulttuuri. Porvoo Helsinki: WSOY, 1975. ISBN 951-0-07190-0.
17. ↑ ^{a b} Karjalainen, Sirpa: Juhlan aika: Suomalaisia vuotuisperinteitä. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1994. ISBN 951-0-22920-2.
18. ↑ ^{a b} Savolainen, Irma: Laskiainen ja tuhkakeskiviikko Helsingin kaupunginmuseo. Viitattu 7.3.2011.

Kirjallisuutta

• Aalto, Satu (toim.): Suuri perinnekirja: Suomalaista juhlaperinnettä ennen ja nyt. Hämeenlinna: Karisto, 1999 (5. painos 2005). ISBN 951-23-3963-3.
• Hautala, Jouko (toim.): Vanhat merkkipäivät. Kuvittanut Erkki Tuomi. 7. painos (1. painos 1948). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2000. ISBN 951-746-162-3.
• Karjalainen, Sirpa: Juhlan aika: Suomalaisia vuotuisperinteitä. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1994. ISBN 951-0-22920-2.
• Karjalainen, Sirpa & Korhonen, Teppo & Lehtonen, J. U. E.: Uusi ajantieto. 3. ajantasaistettu painos. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1991. ISBN 951-0-17424-6.
• Koskinen, Raija & Vuolio, Kaisu: Suomalaiset juhlat. Kuvittanut Irma Nissinen. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1989. ISBN 951-0-15709-0.
• Lahtinen, Mysi: Juhlat: Uudestavuodesta elonkorjuuseen. Helsinki: Tammi, 2004. ISBN 951-31-3151-3.
• Lahtinen, Mysi: Laskiaisen kirja. Helsinki: Tammi, 1989. ISBN 951-30-9223-2.
• Nirkko, Juha (toim.): Juhannus ajallaan: Juhlia vapusta kekriin. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-587-4.
• Ojanen, Virpi: Laskiaisesta luttuun. Helsinki: Kirjapaja, 2007. ISBN 978-951-607-544-3.
• Seljavaara, Anu & Kärjä, Päivi (toim.): Juhlat alkakoot! Vuotuisia tapoja ja perinteitä. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 951-0-28965-5.
• Tuomikoski, Pekka: Päivästä päivään: Kalenterimme merkkipäivät. Helsinki: Edita, 2007. ISBN 978-951-37-4792-3.
• Vilkuna, Kustaa: Vuotuinen ajantieto: Vanhoista merkkipäivistä sekä kansanomaisesta talous- ja sääkalenterista enteineen. 8. painos (1. laitos 1950). Helsingissä: Otava, 2002. ISBN 951-1-13320-9.