lauantai 29. syyskuuta 2012

Enkelten päivä kaikille enkeleille

Mukavaa Mikkelin päivää kaikille!

On ollut kiireitä etten ole pahemmin ennättänyt blogiani päivittämään, mutta tänään oli pieni hetki ja samalla kuuntelin Enskaa (= entisten nuorten sävellahjaa)

Wikipedian mukaan Mikkelinpäivä on alun perin arkkienkeli Mikaelin päivä 29. syyskuuta, mutta nykyisin päivä on omistettu kaikille enkeleille. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkovuodessa päivä on 29. syyskuuta tai sen jälkeinen sunnuntai. Tällaiselle liikkuvalle paikalle mikkelinpäivä siirrettiin Ruotsissa ja Suomessa vuonna 1772. Siirto tuli voimaan vuodesta 1774 lähtien.[1].


Enkeleitä kerätään ja monet tykkäävät enkeleistä ja itsekin kuulun heihin. Muistan lapsuudestani kun naapurin mummo sanoi aina että mummon pikkuenkelit kun hän puhutteli sisaruksiani, minua sekä naapurin tyttöä elikä omaa tyttären tytärtään. 

Enkelikappaleita on todella paljon ja tässä vain muutama..Omien lastenikin kastetilaisuudessa kuultiin tämä toinen kaunis enkeli kappale. Molemmat ovat todella kauniita ja sopivat kaikenlaisiin tilaisuuksiin ja niitä on myös mukava itsekin hyräillä.


Tehoruokia täysi tusina...


Kappale Mä laihdutan (v. 1975 )
Säveltäjä ja kappaleen laulaja Malmsten-Karjalainen Ragni
Sanoittaja Vainio Juha Harri

TÄYTTÄ ASIAA!!

Nämä ruuat polttavat rasvaa ...


Jos haluat päästä eroon vatsaan kertyneistä kesäkiloista, kannattaa suosia näitä kahtatoista ruoka-ainetta.


Jos haluat päästä kiloista eroon, itseään ei kannata näännyttää nälkään vaan syödä oikeanlaisia ruoka-aineita säännöllisellä rytmillä.


Kun jätät ylimääräiset herkut kaupan hyllylle, liikut enemmän ja lisäät ruokavalioosi nämä 12 tehoruokaa, kilojen luvataan karkaavan.


1. Pähkinät ja mantelit


Rakentavat lihasta, vähentävät ruokahalua ja taistelevat ylipainoa, ryppyjä ja korkeaa verenpainetta vastaan.


2. Pavut ja vihannekset


Polttavat rasvaa, rakentavat lihasta ja säätelevät ruuansulatusta. Taistelevat sydänsairauksia, korkeaa verenpainetta ja paksusuolensyöpää vastaan.


3. Pinaatti ja muut vihreät kasvikset


Taistelevat osteoporoosia, sydänsairauksia ja ylipainoa vastaa, hidastaen samalla ikääntymisen merkkejä.


4. Maitotuotteet


Vahvistavat luustoa ja antavat potkut painonpudotukseen. Taistelevat ylipainoa, syöpää, korkeaa verenpainetta ja osteoporoosia vastaan.



5. Kaurapuuro


Lisää energiaa, pitää verensokerin hallinnassa ja laskee kolesterolia. Samalla taistelee sydänsairauksia, ylipainoa, diabetestä ja paksusuolensyöpää vastaan.


6. Kananmunat


Polttavat rasvaa ja vahvistavat luustoa taistellen ylipainoa vastaan.


7. Kalkkuna ja muut vähärasvaiset lihat


Vahvistavat immuunijärjestelmää ja rakentavat lihaksia. Taistelevat ylipainoa ja muita vakavia sairauksia vastaan.


8. Maapähkinävoi


Taistelevat lihaskatoa, ylipainoa, ryppyjä ja verisuonisairauksia vastaan. Rakentavat samalla lihasta ja polttaa rasvaa.


9. Oliiviöljy


Parantavat immuunijärjestelmää ja laskee kolesterolia. Taistelevat ylipainoa, korkeaa verenpainetta, sydänsairauksia ja syöpää vastaan.



10. Kokojyväleipä ja -murot


Taistelevat ylipainoa, korkeaa kolesterolia ja syöpää vastaan, ja ehkäisevät samalla kehoa varastoimasta rasvaa.


11. Herajauhe


Polttaa rasvaa, rakentaa lihasta ja taistelee ylipainoa vastaan.


12. Marjat


Ehkäisevät makeanhimoa ja polttavat rasvaa. Samalla parantavat näköä, auttavat aivoja ja muistia sekä suojelevat sydäntä.


Artikkeli poimittu netistä! 


Tässä vielä oma kommenttini  

Muista kuitenkin että herkutella voit kuitenkin juhlissa ja illanistujaisissa jne..kunhan muistaa kohtuudella syödä ettei ihan ähkyksi itseään syö. Muista että liika tiukkapipoilu ei ole hyvä juttu vaan kohtuus siinäkin asiassa. Kuuntele itseäsi niin sillä pääsee pitkälle, ihan jokaisesta suupalastaan ei kannata lukua pitää. Hyvä aineenvaihdunta on hienoasia mutta itse kuulun niihin jotka ovat kuivia tyyppejä ja en hikoile edes saunassa :/ Itseään voi hemmoitella muutenkin kun ruoalla sillä hyvä kirja tai vaikka hieronta ovat oivia tapoja hemmotteluun. Edullisiakin tapoja on vaikka kuinka ja paljon että mielikuvitus on vaan rajana.  Ulkomaan tai kotimaan matkat tulivat myös mieleeni millä voi  hemmotella itseään ja tietysti myös perhettään. Suklaahan on terveellistä mutta vain yksi tai kaksi palaa ei koko levyä tai patukkaa kerralla kannata syödä. 


Maukasta viikonloppua!




maanantai 17. syyskuuta 2012

Mukavaa pimeetä syysiltaa..





Sävelmän Metsäkukkia lauloi upeasti vuonna 1952 levylle Olavi Virta
Säveltäjä: Traditional 
Sanoittaja: Aune Haarla (Annuli)


Hei!
Lehdet tippuvat puista jo aika vauhdilla. Niinhän se on että syksyisin aika  kuluu ulkona oleiluun kun pitää lehtiä haravoida ja metsäreissuilla käväistä hakemassa Tapion-antimia. Syksyyn kuuluu myös kaalista erilaisia ruokia valmistaen. Tänään väsäsin kaalikääryleitä oikein urakalla. Hyviähän ne ovat mutta äkkiä siinä useampi tunti kuluu sillä aikaa menee kääryleitten paistoon sillä pitäähän ne kypsiä olla. Puolukkahilloa ja keitettyjä perunoita ja ruskeeta kastiketta, eihän  tähän ruokalajiin muuta tarvita. Nam!



Ylhäällä syyskuva menneiltä ajoilta, olisikohan vuosi 2004 tai jotain sinnepäin!

Palatakseni vielä syys -ulkohommeleihin niin vihjeeksi voisin antaa että ei kannata ihan selkä vääränä lakaista kaikkia lehtiä maasta vaan jättää osa maahan lannoittamaan nurmikkoa. Ollaan niin monena vuonna testattu ja hyväksi havaittu. Keväällä lumien sulaessa pientä haravointia ja loput kuolleet lehdet voikin "pilkkoa" ruohonleikkuukoneella ja simsalabim sinne ne maahan hukkuu..Kun on hapan maa niin olemme heitelleet myös pilkottuja munankuoria maahan. Tammemme on tykännyt kovasti munankuorista niistä kun irrottuu kalkkia ja ei tarvitse kaupasta kalkkia ostella. 

Sangen mukavaa viikonalkua kynttilänvalossa!

perjantai 14. syyskuuta 2012

Elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa


Kuvassa näkymä toisen kerroksen ikkunasta.

Kerronpa perheestäni sekä itsestäni blogissani hieman ja samalla raotan nykyisyyden ja menneisyyden sivuja täysin tulevaisuuttakaan unohtamatta. Kaikkea tätä hitaasti mutta varmasti pikkuhiljaa ilman kiirettä kun asun maalla niin voin kuunnella hiljaisuutta ja hiljaisuus on tarttunut minuun. En sanoisi etten olisi puhelias vaan päin vastoin ja mukava on tanssittaa sormiani pitkin kirjainnappuloita ja kuunnella näppäimistön ääniä lauleskellen samalla pikkusia laulunpätkiä. Näin taas tarina alkaa ja kun tarkkaan kuuntelet niin voit kuulla miltei ääneni, ainakin pienellä mielikuvituksella. Ääneni on matalahko mutta luonnollinen sellainen ja eikä ääneeni ole vaikuttanut mikään muu asia vaan tuotos on aivan luonnollinen aikuisen naisen ääni.

Olen perheellinen keski-iän ohittanut nais-ihminen ja viime kesänä saavutettu oikein onnellinen täysi-ikäinen avioliitto Lapsetkin jo aika isoja sitä nykyajan nuorisota parhaasta päästä  ja ei aikaakaan kun molemmat ovat täysi-ikäisiä. Mieheni ja minä ollaan täysi-ikäisyyden tiehaara ohitettu jo aikapäivää sitten.
Asumme onnellisesti perheen kera omakotitalossa ja pihamaatakin sopivasti vaikka hevosvaljakko ajaisi ympyrän niin kääntyminen ei tuottaisi vaikeuksia. 


 Oma lapsuuteni ja varhaisnuoruuteni asustelin muualla ja siinä välissä siellä sun täällä työn perässä.. . ja myöhemmin oli kakslahkeisellakin osuutta kun vaihdoin maisemia. Elämä on sitten vienyt minua ja perhettä useammalle paikkakunnalle.  Onpa sitä aikoinaan nähty monta kaupunkiakin jotka on tullut nähtyä ja koettua kotimaassa ja vähän maailmallakin. Elämä on oikein ihanaa kun sen oikein oivaltaa. Kellä ei olisi hiukan huolia joskus elämässään mutta myös runsaasti niitä iloja ja sitten niitä surujakin välissä. Osaapa antaa elämälleen arvon paremmin kun on joskus niitä vastoinkäymisiäkin. Mielestäni  syntyminen on lahja ja se on jo toinen juttu ja on niin pitkäkin kun nälkävuosi etten jaksa teitä enempää ikävystyttää siispä siirryn pehkuihin yläkerran onnelaan ehkä pieni lukutuokio on paikallaan. Huomisiin kuulemiin ja näkemiin. Buena notte!

Tervetuloa takaisin blogiini!

Huomenta, iltaa, päivää mikä riippunee siitä mihin aikaan seikkailet blogissani. Olet sydämellisesti tervetullut käymään täällä "kylässä" vaikka joka päivä sillä täällä on virtuaalinen olohuoneeni  avoinna 24/7 siis mukavaa kun löysitte tänne kaikki vieraat sekä tutut...Tässä sitä todellakin opetellaan näitä blogin saloja ja ehkä joku päivä on sanat hallussa eikä ihan sekaisin. Hetki sitten kävi näin mutta eiköhän se tästä ala sujumaan sillä toivossa on hyvä elää sanoi lapamatokin silloin joskus ennen vanhaan hyvään aikaan...

 




Hiukan musiikkia  menneiltä ajoilta maestro .
Painapa nuolta niin pääset tunnelmaan niin ihanaa. Tätä sävelmää voit vaikka hyräillä ja laittaa korkokengät kopisemaan ja vielä matot kasaan ja vaikkapa alkaa tanssimaan tämän tahdissa...

"Näin sävel soi askelten..." Kappaletta soitettiin 53 vuotta sitten vuonna -59 kun synnyin tähän  ihmeelliseen ja ihanaiseen maailmaan...

Tiedot:

Ranskalaiset korot Helena Siltala 1959
Elokuvasta 'Iskelmäketju'.
Sävel ja sanat Erik Lindström.


Videon sinulle tarjosi youtube:)

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Lukijoille: Tervetuloa Pikkumidinetin blogiini..




Tervehdys!

Otapa rento-ote ja hyvä asento tuolissasi ja siemaile taikajuomana  kupponen oikein hyvää Presidentti-kahvia. Näin minä teen parhaillaan kun kirjoitan tätä postausta. Olihan mulla pari voileipääkin ja päällä muutakin kun ylähuuli. Joka päivä ei postauksia varmaankaan tule mutta eihän sitä koskaan tiedä kun oikein innostuu näppäilemään. Kerron ehkä tulevaisuudessa päiväkirjamaisesti elämästäni mutta en ole vielä päättänyt miten etenen? Saas nähä mitä kenkä tekee ja millaisia ajatusten harakanvarpaita saan aikaseksi. 

Teen kaikenlaisia käsitöitä itselleni, lahjoiksi...ehkäpä joskus laitan joitakin kuvia tännekin, kenpä tietää ..ohjeitakin kenties..

-Armida-