Hei!
Kirpeä pakkanen ja lukemat -23 astetta ja 15 yötä jouluaattoon. Nenä meinasi paleltua kun oltiin huonekaluostoksilla kaupungissa. Yksi sänky ostettiin meidän pojalle kun on nuorisosängystään kasvanut hitusen ulos vai tuntuuko se vaan siltä. Vanha menee varasängyksi kun on ehjä niin ei hukkaankaan voi heittää. Palvelihan se häntä jo monta vuotta niin mukavampi se on uudessa Stemma sängyssä uni saada.
Tehtiin samalla ruokaostoksia ja uusi kotipuhelin ostettiin myös, semmoinen perusmalli ei turhia hienouksia.
Tyttärellä oli torstaina taksvärkkipäivä ja lastensairaalalle rahat lahjoitettiin. Oli todella hyvä kohde. Tänään piti tilittää rahat koululle. Tytär siivoili ja me annettiin #pyydetyt" 8 euroa.
Vanha tuttu hiukan harvinaisempi runo. Muistaakseni ensikerran törmäsin tähän runoon kansakoulun lukukirjassa. Viehättävä Oiva Paloheimon runo.
JOULUPUKKI JA PAPUKAIJA
Isä Aapeli, arvokas joulupukki
sai lahjapaketin ulkomailta,
ihan niiltä seuduilta onnekkailta,
jossa omenapuutkin jouluna kukki.
Ylen mielissään oli Aapeli-ukki.
Hän avasi paketin varovasti.
Kuka tietää vaikkapa sitruunalasti
olis tullut Afrikan rannalta asti.
Mutta kylläpä Aapeli hämmästyi
ja niin myös Aapelin eukko, Maija.
Oli paketissa papukaija.
Se orrelle lehahti siitä heti
ja keltaiset varpaansa alleen veti.
Ja äreästi katseli alas.
Se varmaankin Afrikkaan taas halas.
Nyt omisti Aapeli papukaijan
ja hän ahkerasti avulla Maijan
sitä neuvoi ja opetti puhumaan.
Hän opetti jouluaiheita vaan,
kuten ”Hauskaa Joulua”, ”Rakkaat piltit”,
ja ”Ovatko lapset olleet kiltit”.
Mutta papukaija orrellaan
oli vaiti, ei sanonut sanaakaan.
Se komeili hienoilla höyhenillään,
mutta puhumaan, se ei oppinut millään.
Oli joulu jo tulossa. Kiireen se teki,
että täyttyisi tonttulan lahjareki.
Niin tultiin ja mentiin Aapelin talossa
ja tehtiin lahjoja pärekkeen valossa.
Ja siinä touhussa niin kävi kerran,
että ovi jäi raolleen juur’ sen verran,
että pakkanen mahtui tulemaan.
Papukaija nyt aivasti nokkallaan
ja hämmästyttäen tontuulan väen
”Ovi kii” se kivahti ärähtäen.
Se vaikeni taas, sen lausumaksi
jäi kaiken kaikkiaan sanaa kaksi –
taikka oikeastaan puolitoista,
sillä puolihan vain oli sanaa toista.
Tuli jouluaatto ja matkoilleen
lähti pukkikin kimpsuine kampsuineen.
Oli reessä lahjaa jos jonkinlaista,
oli ulkolaista ja kotimaista,
oli nukkeja, suksia, omenoita,
oli tossuja, sukkia, pullaa ja voita.
Poron sarville pantiin se papukaija
ja niin jäi taakse Lappi ja Maija.
Tuli ilta ja alkoi lahjojen jako
ja sitten ovilta äkkipako,
sillä joulupukkia meillä ei saa
toki nähdä hetkistä kauempaa.
Oven erään kun pukki taas raolleen veti,
niin papukaijakos kivahti heti:
- ”Ovi kii!” ja heristi nokallaan.
Ihan selvästi oli se vihoissaan.
Mutta Aapeli totteli, sillä hän näki,
miten ilkeää olikin pikkuväki
koko talossa, laiskaa ja saamatonta
oli lasten joukossa liian monta.
Ja kun taloihin toisiin saavuttiin,
hyvin vähän vain ovea aukaistiin:
papukaija näät ensin kurkisti sisään,
se katsoi lapsiin, äitiin ja isään,
ja jos se ei sanonut sanaakaan,
heti lahjoja kävivät jakamaan.
Mutta, jos se vain hihkaisi täyttä suuta:
- ”Ovi kii!” se talo jäi lahjoitta ilman muuta.
*******************************************
Eihän tässä muuta tälläkertaa kun toivotan mukavaa ja leppoisaa illanjatkoa. Iltakahvi maistuupi nyt karjalanpiirakoiden ja munavoin kera. Huomenna tavataan taas bloggerissa.
-Armida-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti