lauantai 5. lokakuuta 2013

Jos metsään haluat mennä nyt..


 Hei!
Toivottavasti teihin ei ole vielä syysflunssa iskenyt.  Meillä tänään hiukan yritti mutta ei oikeastaan isommin vaan aamulla itselläni oli ainoastaan voimat pois.. ja nuhaa. Samaa valitti tytär ja mieskin..poika on menossa joten hänen olojaan en lähde nyt arvailemaan. Hänet vietiin eilen suureen kaupunkiin kavereitaan tapaamaan. Samalla hiukan shoppailtiin, kyllä tuo raha on hupaa vaikka lähinnä vaatteita osteltiin ja lankoja tottakai. 

Saunaan kuitenkin ajattelin uskaltautua, katsotaan kuinka muijan käy vaikka onkin vähän flunssafiilis. Tässä kuuntelen ENSKAA..Dannyn olen nähnyt Armi Aavikon kanssa pari kertaa että pitäisköhän sinne "radioon" laittaa jotakin viestiä kun asia on siellä esillä kun kaivataan Danny -muistoja. Olihan se hieno kokemus tuo Laser-show, mikä oli olevinaan aivan ihmeellistä. Pitihän se käydä koska Iso D oli tullut paikalliselle koti-lavalleni esiintymään. Kauniita olivat molemmat..kun lauloivat tahdonsulleollahellää..ja muitakin hittejään. Armille kävi myöhemmin ikävästi ja menehtyi niin nuorena 2002.



 Sitten  otsikon suuntaan tarinoimaan..

Joo ei kauheasti kannata nyt metsään mennä ettei joudu ammutuksi. Alkoi nimittäin hirvestyskausi. Jos mielii mennä sienestämään niin pitää muistaa laittaa ainakin värikäs huomioliivi ja värikäs pipo päähän, tummissa vaatteissa ei metsään kannata mennä koska Hirvi rouvat ja herratkin pukeutuvat tummiin. Meillä isäntä metsästää myös mutta ei juurikaan hirviporukoihin ole eksynyt. Hän metsästää lähinnä lintuja ja jäniksiä mutta viimeaikoina on jäänyt vähemmälle, oikeastaan sen jälkeen kun hänen isänsä kuoli viitisen vuotta sitten niin sitä samanhenkistä seuraa ei ole ilmaantunut sukulaisista tai kavereista. Itse en ole oikein riistaruoan ystävä..mutta teen riistalihastakin ruokaa mielelläni ja syömisestäkään en kehtaa kieltäytyä jos pöydässä sattuu olemaan riistaa. Minusta pupukin on niin söpö että menee pupu pöksyyn että se jää kyllä mieluummin pataan ja muille herkkusuille. Hirvikärpäsetkin ovat riesana ja löysin siitäkin artikkelin...


Metsästyshenkeen sopivaa musiikkiakin löytyy, olkaa hyvät.

Eiköhän tämä tässä ollut ja pääsee isännän kanssa lauteille kun poika ei ole kotosalla. Tytär sitten menee myöhemmin, sano tossa äsken että nuha on sen verran kova että arvaako mennä?!

Eipä tässä kummempia..kun mukavaa viikonloppua hirvikärpästen kera tai ilman niitä..

-Armida-                                                                     















Luonto  | 

Tätä hirvikärpänen kammoaa - lue karkotusresepti

Tänä syksynä moni metsässä liikkunut on törmännyt kiusalliseen vaivaan. Hirvikärpäsiä on paikoin runsaasti, ja otukset ovat nyt ärhäkkäimmillään, sillä ne etsivät veriaterioita lisääntyäkseen. Hirvikärpäsiä on yleensä hyvin hankala estää tulemasta iholle, mutta Yle Etelä-Savon saamien tietojen mukaan on kuitenkin olemassa yksi keino, jolla nämä siivekkäät karkottuvat.







Hirvikärpänen paidan kauluksella.
Kuva: Yle

Pertunmaalainen eläkkeellä oleva Margit Majanen liikkuu metsissä huoletta. Hirvikärpäsistä eikä muistakaan hyönteisistä ole ollut harmia, sillä luontoon lähtiessä nainen pakkaa mukaan pienen sumutepullon. Pullossa on itse tehtyä karkotetta, jonka reseptin Majanen oppi jo parikymmentä vuotta sitten.
- Opiskelin 1990-luvun alussa luontaisterapiaa. Koulussa opettaja tutustutti meidät teepuuöljyyn ja kertoi hyvin toimivan hyttyskarkotteen. Ja kyllä se on toiminut, Majanen vakuuttaa.
Hirvikärpäset saa karkotettua Majasen mukaan helpolla reseptillä. Puoleen desiin ruokaöljyä sekoitetaan 15 tippaa teepuuöljyä. Öljyseos laitetaan sumutepulloon ja sumutellaan vartalolle.
- Pari tuntia aineen teho kestää, ja sitä voi sitten sumuttaa lisää. Tämä on vielä täysin luonnonmukaista karkotetta, että sitä voi laittaa lapsille ja eläimillekin. Ruokaöljy sitoo teepuuöljyn hajua ja tuo haju sotkee ihmisen luontaisen hajun, jonka perusteella hirvikärpänen ihmisen iholle suunnistaa, Majanen valottaa.
Hyönteistutkija Reima Leinonen on havainnut myös hirvikärpästen runsauden tänä syksynä. Etenkin taimikoissa, joissa hirvetkin viihtyvät, on tavallista enemmän myös hirvikärpäsiä.
- Minun päälle hirvikärpäset eivät jostain syystä uskalla tulla. En ole ikinä käyttänyt mitään suojausta niitä vastaan, Leinonen kertoo.
Reima Leinonen ei itse ole kokeillut teepuuöljykarkotetta, mutta uskoo öljyn hajun olevan sen verran voimakas ja epämiellyttävä hirvikärpäselle, että otus ei iholle laskeudu.
- Paras suoja mielestäni on vaatetus, mutta mikä jottei teepuuöljykarkotettakin voi kokeilla.

2 kommenttia:

  1. Voi niitä aikoja ja niin se aika kulkee.. minä kuuntelin aikoinani mankkarilta tahdon sulle olla biisiä, monta kertaa peräjälkeen, kasetti taisi olla puhkikulunut siitä kohtaa, tykkäsin siitä tuhannesti:)

    VastaaPoista
  2. Tuttu juttu. siarusten kera kuunneltiin ja lähes aivan puhki hinkattiin...Joo aivan upeita aikoja..Mennyt aika oli niin ihanaa aikaa..Osaakohan nykynuoriso olla ihan niin innoissaan vaikka he hokevatkin että JESS..jos kohdalleen sattuu..

    VastaaPoista