Päivät kuin unta vaan niinhän laulussakin sanotaan.... Postaukseni sisältävät sekalaista sillisalaattia maan ja taivaan väliltä! Olkaapa kuulolla saatanpa joskus jopa yllättääkin!
Kalevalanpäivää vietellään ja viimeinen tunti helmikuusta menossa (-13) Tasan 15 vuotta sitten pääsin nuorimmaisen kanssa synnytyssairaalasta kotiin. Lippu liehui..ja kovasti oli pakkasta ja nyt ainoastaan pari astetta. Luntakin on tuprutellut tänään ja kuu-ukkokaan ei ole loistanut, nyt sitten tulee kuuton yö.
Oikein arvasin en sitten ehtinyt tänään suursiivousta jatkamaan vaan ihan pienet ja pakolliset kotihommat ennätin tehdä. Oli kaikkea muuta tarjolla. Huomenna aamusta on palaveri ja sitten iltapäivällä lähtö kaupunkiin ostoksille ja muilla asioilla käymään. Santeri jää kaupunkiin viikonlopuksi ja Sandra on meidän "vanhusten" ilona.
Tänään kun luin hetken yhtä ihanaista blogia missä on kauniit pelargoniat(2) ihananaisen punaisen talon ikkunalla ja siitä tuli heti mieleen yksi kappale jonka haluan teidän iloksi laittaa tänne. Olkaapa hyvä ja huomenna taas virtuaalisesti olen luonanne jos suinkin kerkeän. Ihanaista viikonlopun odotusta kaikille teille jotka tänne "luokseni" eksyvät.
Tämän vanhahkon kappaleen myötä toivottelen hyvää yötä!
On meitä hemmoiteltu näillä kuutamoilla, jo kolmas peräkkäinen kuutamoyö.
Tänään on oltu ahkeria niin kotona kuin myöskin muualla elikä töitä tein, töitä tein. Kevätsiivouskärpänen iski taas ja aloitin kellarikerroksen siivouksella ja saunan puoli kiiltää taas ja pesuhuoneen toistaiseksi valkoisesta kaakeliseinästä melkein kuvansa näkee. Suunnitteilla olisi kaakelien maalaus niin sillä tavalla saisi uutta ilmettä ainakin vähäksi aikaa ja jos maalattaisiin lähes samalla sävyllä mikä lattiakin on niin tilasta tulisi yhtenäisempi. Tiilenpunainen lattia ja panelikatto saavat jäädä entiselleen. Lattiassa kun on lämmitys niin ei sille viitsitä mitään tehdä. Ihan ehjäkin on vaikka edeltäjien remontoinnista on kulunut pitkä tovi. En ymmärrä oikein kuka on värit suunnitellut ja minun silmääni ei kauheasti miellytä tiilenpunaisen ja hohtavanvalkoisen yhdistelmä. Lisäksi vielä yhden seinän alaosassa on jokunen rivi vaaleankeltaista laattaa. Olisikohan Pukkilan valkoiset laatat loppuneet kesken? Edellisten omistajien silmää on nämä väriyhdistelmät miellyttäneet ja jokaisellahan on oma makunsa ja makuasioista ei kannata/voikaan kiistellä.
Saunaan pitäisi myös uusi puukiuas joskus ostaa mutta varmaankin ensiksi ostetaan uudet kivet ja jätetään tuo remonttipuoli tuonnemmaksi. Lauteet voisi samalla vaihtaa ja muutama muukin idea on tupsahtanut mieleeni. Nyt ei ole aikaa remontille kun ei ole kiirekään. Kyllästyttää vaan katsella samoja pintoja vuodesta toiseen. En ole koskaan pitänyt valkoisista kaakeleista ja seitsemäs vuosi on menossa kun niitä katsellaan.. on siitä jo aikaa kun tämä talo ostettiin. Tuntuu ihan että eilen olisi muutettu ja toisaalta tuntuu että siitä on jo ikuisuus. Lisäksi tekstiileillä saa kyllä ilmettä erilaiseksi. Meillä mieskin on innokas suunnittelija ja onneksi on melkolailla sama maku ja täyttyyhän hänenkin jotain saada sanottua että kompromissejä meillä tehdään ja näin myös sopukin säilyy. Lisäksi perheen nuorisokin saa kertoa mitä missäkin tilassa pitäisi olla ja sitten minä pistän kaiken muistiin niin omat kuin muidenkin suunnitelmat. Mies sitten joskus tulevaisuudessa tekee hommat sitten kun milloin ja koska homma ajankohtaiseksi. Siitä tämä maalla asuminen on kivaa kun ei tarvi hötkyillä koska täällä asuminen on aahhh niin ihanan rentouttavaa. Mikä kiire tässä valmiissa maailmassa on?
Huomenna jatkan kevätsiivousta ja paikkojen kirkastamista jos ennätän ja jos en niin ennätän ainakin lauantaina jatkamaan.
Ajattelin ihan tämmöisen ihan pienen postauksen laittaa ja ihan tavallisen vaan.
Loppuun jos löysän niin kuutamokappale taas on tulossa jos vaan löydän. En muista mainitaanko laulussa kovinkaan monta kertaa sanaa kuutamo mutta tuli tänään mieleen kun iltapalalle kipusin yläkerran portaita ja ison tummankeltaisen kuu-ukon möllöttämässä näin. Kauniita unia ja toivotan että uni tulee nopeasti. Tiedän monia ihmisiä jotka eivät pysty nukkumaan täysikuun aikaan..Itsellänikin on joskus ollut ongelmia silloi..meinaan täysikuun aikaan. Kauniita unia ja enkelinkuvia :) -Armi-
Niin se vaan on että helmikuukin lähenee loppua ja tänään oli kevään kolmas päivä ja räystäät tippu. Nopeesti tämän päivän kuulumisia. Kokattu on broilerinkoipea ja riisiä ja syötykin. Ihania nuo Fazerin marjapiirakat, mustikkaiset, ne pikkuiset. Nam!
Tänään on väsyttänyt aikalailla, olisikohan syynä se täysikuu? Vaiko kevätväsymys?
Kynttilä palaa eilen tehdyssä lumilyhdyssä.
Muu perhe on yläkerrassa ja minä täällä alakerran työhuoneessa vähän kirjustelen.
Sandra pänttää äikän ja ruotsin kokeisiin. Vahvoja molemmat niin ei pitäisi olla hädänpäivää ja ei tarvitse kauheesti lukea kun kieliopitkin ovat hallussa. Voipi olla et ope pistää niin kinkkiset kysymykset että menee aivot solmuun. Kaveri sanoo kyllä että montako iltaa hän oikein niihin lukee? Ei paljon tarvitse, hyvä ja nopea on muisti semmoisissa aineissa mitkä ovat mieluisia.
Mies "pänttää" päähänsä ihan muuta kun kokeisiin lukua elikä lähinnä artikkeleja lukee joita tarvitsee yhdessä "tehtävässään" jota ehkä voisi sanoa jonkinlaiseksi kokeeksikin.
Santeri kattoo jotain elokuvaa..voihan se olla musa-DVD:kin.
Taas näiden kysymysten pariin.. jatkoa "Vastauksia-tarinani neljäs osa" ja edelleen vastailen Mantelikakun kysymyksiin.
Hän kysyy..Missä maissa haluaisit vielä käydä? Niitähän on niin monta..Euroopassa mm. Kreikka, Unkari ja Islanti..Amerikka on myös valloittamatta jne. jne...maailmassa on niin paljon valtioita ettei niissä kaikissa millään ennätä käydä yhden elämän aikana joten niihin tarvittaisiinkin jo toinenkin elämä. Reppumatkaaminen ei ole niin tyyristäkään mutta en oikein tiedä tohtisinko enään semmoiselle matkalle lähteä? Erillinen postaus joskus näistä maista ja myös postaus niistä maista joissa olen käynyt..ns. nojatuolimatka..Jos löydän sopivia videonpätkiä ja musiikkia youtubesta niin maustan tarinaani niillä.
Kuka oli lempihenkilösi Ypäjän TV-sarjassa? Minulla ei oikeastaan olllut lempihenkilöä vaikka meidän Sandran kanssa sarjaa seurasinkin. Käynkö Suomi24? Vastaan en, ellen satu aivan vahingossa googlettaessa joutumaan niille sivuille.. Entäs muilla keskustelupalstoilla? Sama vastaus kun edelliseenkin.. Tupakoinko? En, en ole koskaan tupakoinnut..hädin tuskin edes maistanut. Juonko? Lasi punaviiniä joskus juhlaruokailussa ja vettä juon kamelin tapaan. Saunakahvitkin saunailtoina riittävät minulle vallan mainiosti. Nyt vieläkin vakavampien kysymysten pariin. En ole koskaan käyttänyt huumeita ja neuvoisin kaikkia pysymään niistä erossa. Olen katsonut elokuvan Christine F tyttö metroasemalta ja se oli aika järkyttävä..että se pitäisi jo kaikkien nuorena nähdä. Väsyttääkö jo kysymyksiin vastailu? Onpa näissä tovi mennyt mutta .. Olenko ollut sairaalassa joskus? Jos olen, miksi? Olen ollut kun lapseni ovat syntyneet.. Tilaatko ET-lehteä? En, luen joskus anopin lehteä..Minulla on kyseisen lehden taskukalenteri, anopilta saanut. Ihan asiallinen lehti. Olenko käynyt lukion? En ole käynyt, silloin kun olin lukioikäinen niin ei ollut tapana lukioon lähteä varsinkaan maalla missä ei ollut omaa lukiota. Luokallani oli 30 oppilasta ja heistä taisi käydä lukion kuusi oppilasta. Monta kertaa olen suunnitellut iltalukiota ja ei se ei olisi myöhäistä vieläkään. Voipi olla että aika ei riitä ja jääpi kaukaiseksi haaveeksi.Perheessä on yksi ylioppilaslakki ja toivoisin että meidän Sandra myös saisi joskus sellaisen..Santeri ei halunnut lukioon lähteä. Kuinka monta kertaa olen käynyt Ruotsissa? Millaista siellä oli, viihdyinkö? Tämä kysymys on taas sitä sarjaa mistä erillinen postaus joskus. Sen veran vastaan että viihdyn joka paikassa missä olen ja minne menen. En ole pysynyt oikein laskuissa että montako mutta ainakin 20 kertaa Ruotsissa käynyt. Olen viihtynyt kaikissa pohjoismaissa oikein hyvin ja viihtyisin myöskin Islannissa mikä on ainoa pohjoismaa missä en ole koskaan käynyt.
Tähän loppui Mantelikakun kysymystulva ja joku muukerta paneudutaan muiden kyseliöiden kysymyksiin. Edelleenkin kiitos kyselijöille ja runsaalle kysymystulvalle.
Nyt jos kävisi Areenassa katsomassa ensiksi Uutta päivää ja sitten vaikka toista lempisarjaani Sydänten asialla. Tuli katsottua vielä Norjalaista sarjaa Kotikulmilla-Hjem, mikä on mieluisa sarja. Muutama jakso taitaa olla enään jäljellä.
Nautittavaa loppuiltaa kaikille:)
ps. Dawid Bowien musiikkia oli myös mainitsemassani elokuvassa joten sitä siis teille tuossa postauksen alku senteillä. Taas on ulkona täysikuu joten Olavi pääsee laulamaan vielä. Kuutamoöitä toivottelee -Armi-
Taas on viikko alussa ja ensi viikolla täällä vietellään hiihtolomaa. Ajattelin tähän väliin pistää jonkin muunkin postauksen kun niitä vastauksia kysymyksiinne, jatkan niitä taas heti kun aika sallii.
Tein tänään pihaan lumilyhdyn kun oli nuoskakeli. Hiukan vaikeuksia oli pallojen teossa mutta ihan mukavan näköinen tuli. Olkoon yön yli jos vaikka pakastais hiukan ja laitetaan huomenna sitten kynttilä sisälle.
Perheen
miehet ovat saunassa ja kohta on meidän naisten vuoro. Puusauna vaikka
onkin niin ihana niin ei sitä ihan viitsi joka ilta lämmittää vaan pari
kolme kertaa viikossa. Suihkuilemaan muina päivinä. Meillä on ollut
mielessä joskus että pitäisiköhän ostaa tynnyrisauna tai jokin muu
vaihtelun vuoksi. Joku intrapunasauna olis kiva?! Sähkösaunasta en pidä kun se on minulle liian kuivaa
kun en kovissakaan löylyissä saa hikeä päälle kun olen sellainen ns.
kuivatyyppi ;D En kylläkään hikoile puulämmitteisessäkään mutta hiukan
kuitenkin siihen suuntaan.
Kuuluu pojat tulevan saunasta joten sanon heipat ja palataan taas astialle!
Pistin taitelija Heikki Kinnusen tulkinnan loppuun. Olkaapa hyvät. -Armi-
Ps. Ihana upea täysikuu paistoi ikkunasta tultuamme saunasta. Saunakahvit oli valmiina kun noustiin portaita ylös keittiöön, armas mieheni oli keittänyt. Maistuipa hyvältä ja niin maistui makeet löylytkin. Nyt Remua kehään:)
Eilen ei aurinko paistanut eikä loistanut kuukaan. Toissapäivä oli niin ihanaisen keväinen päivä niinkuin tämäkin päivä. Eläköön kevät, se tulee taas!
Nyt päästään kysymyspakettiin käsiksi, saas nähä kuinka kauan tässä koneellani istun? Heh!
Vastauksia hänelle joka tämän postaus idean "keksi" ja vastauksia tietysti teille kaikille muillekin jotka ovat pähkäilleet yhtäsuntoista.
Me ollaan semmoisella katvealueella ettei telkkari näy ja nyt odotetaan tänne kovasti valokuitua mikä todennäköisesti toteutuu muutaman vuoden sisään. Tästä syystä meillä ei ole telkkaria mutta lempiohjelmia tulee katsottua jonkin verran ehkä tunti illassa joskus pari mm. Areenasta ja Katsomosta. Lempi ohjelmiani ovat Ajankohtaisohjelmat, Dokumentit, Sydämen asialla, Hercule Poirot, Norjalainen sarja Kotikulmilla - Hjem, Uusi päivä jne.. Tarvinee niistäkin tehdä joku postaus joskus, tosin Sydämen asialla -sarjasta olen tehnytkin mutta voisihan siihenkin kenties lisätä vielä jotain.
Niin mikä olen ammatiltani? Tätä täytynee miettiä..sen verran sanon nyt että ensimmäiseltä ammatiltani olen ompelija, toiselta ravintolakokki ja hoitajanakin olen työskennellyt ja nyt osittainen uusi ura josta ehkä toiste lisää..mutta hoitajan työtä teen edelleen osittain osa-aikaisena ja osittain kokopäiväsenä..Ravintolakokinhommat lopetin lasten myötä, koska olisi ollut niin kehnot työajat että lasten kanssa olo olisi jäänyt aika vähiin ainakin silloin kun vielä olivat pieniä ja menivät nukkumaan kahdeksaan mennessä.
Matkustanut olen ahkerasti ja aika monta maata ja kaupunkia nähnyt. Nykyään jäänyt sekin vähemmälle, paitsi kotimaanmatkailu.
Olen ollut autoreissuilla, junaillen Eurooppaa ristiin rastiin pari kertaa ..
Lähdetäänpä sitten nojatuolimatkalle..Aloitetaan Ruotsista siellä olen käynyt niin monta kertaa etten varmaan pysty edes laskemaan koska varmuudella en muista. Norjan upeat maisemat olen kohdannut moneen kertaan. Eurooppaa olen kolunnut autollakin ristiin rastiin ja kerran olen käynyt Venäjällä-Neuvostoaikaan. Kaupungeista ja maista lisäilen toisella kertaa enempi...Nyt muihin kysymyksiin..
Peruskoulussa olin keskiverto-oppilas, en ollut huono ja en ihan primusainestakaan. Jos olisin kolunnut yhtäpaljon koulukirjojani kun luin kirjastosta lainaamiani kirjoja joita kassikaupalla luin niin olisin varmaan saanut kaikista aineista korkeimpiakin arvosanoja. Uskonto, kuvaamataide, äidinkieli, ruotsi, käyttäytyminen ja käsityöt kuuluivat minulle vahvempiin aineisiin ja matematiikka, fysiikka sekä kemia heikoimpiin.
Olen saanut olla siitä onnellinen että koko tähänastinen elämäni ajan olen saanut olla terve eikä mitään isompia sairauksia ole ollut. Paitsi seuraavia sairauksia olen sairastanut kuten flunssaa, yhden angiinan, korvatulehduksia, sikotaudin ja perinteiset rokkotaudit olen sairastanut..nykyään välistä nilkkoja ja ranteita kolottaa. Vähäisiä ovat nämä sairauteni ja siitä muistan aina kiittää yläkertaan asti. Kyllä terveys on kaikkein kalleinta, sitä ei välttämättä aina ehkä muista mutta jos terveys otetaan pois niin paljon on otettu. Sen tietää ainakin ne jotka aloittavat jokaikisen aamiaisensa pilleripurkilla ja heräävät valtaviin kipuihin eivätkä saa nukutuksi. Ajattelen usein heitä! Kolmetoivomustani: Terveys kaikkein tärkein, niitä kahta tarvitsee miettiä ja maailmanrauha..ehkä se on liikaa pyydetty? Käväsen nopeesti naamakirjassa lähes päivittäin. Mukava käydä kaukaisempia ystäviä tapaamassa ja sanasiakin vaihtamassa. Lukijoita kaipaisin tottakai lisää mutta olen kiitollinen kourallisestakin. Jos luet tätä niin sydämellisesti tervetuloa lukijakseni jos et ole vielä kirjoissa ja kansissa.
Viisi lempiblogiani: Wanha Mummola , Mummon Pajukori, Lahnakuttava, Tuulan turinat ja ihan uusi tuttavuus tyrniä ja tyrskyjä.
Su 24.2.2013
Olisi vielä lisää saman kysyjän kysymyksiä mutta jatkan vastailemisia seuraavaan postaukseen.
Tästä päivästä muutama sana. Tänään oli meillä tyttären 15 v synttärit, Matinpäivän aamuna syntynyt. Muistelen että vanhakansa sanoo jotakin Matinpäivästä, mutta en tähän hätään muista mitä? Me söimme pitsaa, shipsejä, karkkeja, jätskejä ja vaikka mitä muutakin, siis liikaa..mutta kerrankos meidän Sandra 15 täyttää. Hän kävi vielä tallilla ratsastamassa ja luki kokeisiin. Kumma juttu että täällä opet työntävät kokeita melkein jokaikiseen maanantaihin. Monet ovat reissussa ja muita viikonlopun juttuja..tietysti voipi etukäteen lukea mutta osa jo ennättää unohtua, kenties?
Nyt pitänee mennä nukkumaan ja kivaa että olette käyneet blogissani. Tervetuloa vanhat ja uudet lukijani postausteni pariin. Mukavata alkaavaa uutta viikkoa! t. Armi
Ps. Tyttären syntymäpäivän kunniaksi, tosin ei ole tyttären lempimusiikkia mutta varmaan monen muun jotka blogiini eksyvät..
Saunasta taas ja kahvikupponen oli edessäni mikä nyt on jo juotu. Maukas appelsiinikin tuli syötyä ja pari kappaletta lämpösiä leipiä kera juuston ja balkanmakkaran.
Mennäänpä taas kysymystenne pariin ja vastataan ainakin muutamaan. Yksi pitkärimpsu saa odottaa "parempia-aikoja" ja pitkä liuta kysymyksiä samalta lukijalta joten taidanpa säästää niihin vastailut huomiseen kun niitä on niin paljon etten nyt ennätä. Aloitetaanpa..
Haaveita niitä on rutkasti ja koskaan ei tiedä mistä itsensä löytää reilun kymmenen vuoden päästä eläkepäiviä viettämässä. Haaveena olisi että pääsis jonnekin lämpöseen kipeitä ranteita ja nilkkoja talviaikaan lämmittelemään siis kaukokaipuuta ilmassa, mutta hamassa tulevaisuudessa.
Suloista Suomeamme en hyvästelis ja mieluusti kesäsin täällä käyskentelisin. Saas nähä mitä kenkä tekee ja mistä päin askeleet löydän mieheni kanssa? Haaveita saa olla, haaveet on yksi elämänsuoloista. Jos ei ne haaveet toteudu niin ei siinä mitään sitten jatketaan toisella tapaa niin kauan kun Luoja suo ja haaveillaan lisää.
Tietysti mielessä käy mitä lapset Santeri ja Sandra tekevät isona ja saisivat mahdollisemman hyvän ja mielenkiintoisen elämän. Itse olen saanut vaiherikkaan elämän jota voi enemmän kiikkustuolissa muistella sitten eläkepäivinä. Haavena olisi myös lastenlapsia edes muutama. Paljon olisi vielä tähän kotitaloon tehtävää niinhän sitä Iisakinkirkkoakin tehtiin pitkään ja hartaasti. Kaikki aikanaan ja pitää jaksaa odottaa eikä "mullekaikkijaheti. "Sukulaisia pitäisi käydä tapailemassa rapakon toisella puolella ja löytyy heitä siellä sun täällä muualtakin päin mualimoo. Haavena olisi myös että saisi elää pitkän elämän ja mahdollisemman terveen. Äitini joka on liki kahdeksankymppinen niin hän on ollut todella terve, ei mitään lääkityksiä koskaan. Samaa ei voi sanoa edesmenneestä isästä sillä hän sairasti todella paljon viimeiset kymmenen elonsa vuotta ja lääkekulut olivat päätähuimaavat. Toiseen kysymykseen vastauksen löytää kysyjä tekstistä minne pari lempinimeä on "upotettu".
Keittokirjoja kerään ja enkeleitä mutta en nyt viimeaikoina ole kovin paljoa kerännyt ja jatkan harjoitusta..myös musiikkia. Postimerkkejä ja vaikka mitä muuta keräsin lapsena/nuorena..muutoissa hävisivät nuo viimeksi mainitut.
Hiukan musiikkia..liittyy vähän aiheeseen. Nyt tuli väsy ja pyykit koneesta ulos ja kuivumaan, sitten kipikapi yläkertaa unielokuvia katsomaan ja sanon kaikille hyvää yötä ja huomenna tai ylihuomenna jatketaan harjoituksia:)
Ajattelin vastaukseni tarinana kirjoittaa ja aluksi pahoittelen kun vastaukset viipy ja viipy. Eilen illalla olin jo hyvässä vauhdissa mutta kesken kirjoituksiani kävi niin että yhteys meni poikki ja eikä tullut enään myöhäisehtoolla kuntoon. Kiitoksia niin runsaasti sain kysymyksiä että useampana päivänä pääsen tarinoimaan tämän tiimoilta.
Ja tarina voi alkaa.. Näin kevään kynnyksellä tykkään pöydälle tulppaaneita asetella, aaltomaljakkoon asettuvat tulppaanit mielestäni parhaiten, joskus meillä on kukkakorikin koristeena ollut. Lempivärejäkin on monia tummanpunaisesta keltaiseen ja valkoisetkin ovat aivan ihania.
Mitä silmiini tulee niin voin kertoa että silmieni väri on ruskeankukertavanvihreeseentaittuvankirjavat. Illan hämärtyessä lähes ruskeat. Monet luulevat silmiäni ruskeiksi.
Meillä ei ole eläimiä eikä eläintarhaa, lapsuudessa oli koiria ja kissoja. Syy miksi ei meillä ole eläimiä niin ettei oikein minnekään pääse lemmikkien kanssa ja niille tarvitsisi aina hommata hoitaja tai laittaa jonnekin lemmikkihotelliin.. Pidämme kyllä monistakin eläimistä. Olemme suunnitelleet usein että ottaisimme rotukissan, koiran ja on se hevonenkin mielessä käynyt monesti, varsinkin tyttärellä. Joku tuttava voisi tietysti käydä ruokkimassa mutta ei se ole eläimillekään oikein jos isäntäväki on poissa..Nyt on ollut kyllä sellainen hiljainen kausi ja ollaan oltu vähemmän reissussa. Akvaario olisi ehkä se helpoin valinta mutta hoitaa sitäkin pitäisi jos olisimme poissa. Meillä kun on sukulaisiin matkaa jonniin verran niin heitäkin pitänee käydä moikkaamassa ja tietysti toisinkin päin. Kotosalla ei olla kuitenkaan tarpeeksi. Jos eläimiä ottaa niin nekin vaativat kovasti seurustelua, ainakin useammat lajit.
Niin missäs päin sitä asutaan..no sen verran raotan että..Kuopiosta pohjoiseen kaartaen yhdestä haarasta toiseen jonniin verran ja sitten vielä muutama kymmenen kilometriä itään ja sitten ollaan melkein pihassa kun ollaan jo postilaatikolla. Sitten vielä pihatietä pitkin etelään päin vajaa parisataa metriä ja ollaan kotiovella. Asutaan niin pienellä paikkakunnalla etten tässä vaiheessa tee tarkempaa määritelmää. Täällä sanat lentävät niin nopiaan tahtiin että jos ei ole vielä julkkis niin kohta olis...pysyköön vielä toistaiseksi ainakin salaisuutena. Kyllähän se niin on kun joskus pienelle paikkakunnalle muuttaa jostain muualtapäin Suomea niin kyläläiset ovat entistä uteliaimpia. Etunimenikin Armi on sen verran harvinainen ettei ihan joka oksalla istu. Onhan niitä etuniminä paljon harvinaisempiakin nimiä kuin minulla on, mutta erotun kuiteskin massasta. Meidän pienessä maalaiskunnassa minun tietääkseni ei ole yhtään kunnassa asuvaa Armia mutta töissä täällä käy yksi kaima mutta hän asuu naapuri paikkakunnalla.
Sinkkuvuodet päättyivät silloin kun löysin prinssini ja itseni tanssilattialta vuoden -89 loppukesästä. Olisikohan tässä jo hiukan paljastusta ja jatkan tarinointia toisella kertaa lisää..Musiikiksi valitsi meille, minulle ja miehelleni alkuvuosiemme tärkeäksi tulleen kappaleen. Meillä oli vuoden verran pitkämatka toistemme luokse..Siksi "Älä unohda minua" muotoutui niin tärkeäksi.