torstai 30. toukokuuta 2013

Kesäistä tunnelmaa: ja kesäisiä vieraita

Hei taas!
Ajatelin taas istahtaa koneen ääreen ja katsotaan paljonko tekstiä saan aikaan? Onhan kulunut aikaa kun viimeeksi jotain kirjoittelin mutta kun ei aina tahdo ennättää kun on niitä kiireitä.

Tässä yksi päivä tunsin kainalon vieressä "jutun". Olin mammografiassa käynyt jokin aika sitten että tiesin ettei se ollut mitään sellaista. Menin peilistä katsomaan että mikähän se siellä ja epäilyt kohdistuivat erääseen vierailijaan joita on käynyt visiitillä ennenkin. Näin tumman nilviäisen joka ei punkilta oikein näyttänyt mikä myöskään ei ollut kiinnittynyt vielä kunnolla ihoon kiinni siksi ulkonäkö hieman erilainen. Menin ulos ja huutelin miehelleni että "tuuppas kattoo", hän on oikea ekspertti ja on ottanut parina aikaisempanakin kesänä punkin pois ja niin sai pois nytkin. Sehän se taas on, mä en ymmärrä miksi ne minusta tykkää muut perheenjäsenet saavat olla rauhassa. Hirvikärpäset eivät minusta piittaa ja niiltä saan olla rauhassa ne käyvät mieluusti miehen "kimppuun."
Onneksi punkki ei ollut ennättänyt kunnolla kiinnittyä ja pinseteillä kierämällä lähti hyvin pois epätoivottu kesäinen vieras. Olen nyt tarkkaillut ja semmoinen pienen hyttysen piston kokoinen jälki löytyy että nouhätä. Olossakaan ei ole mitään moittimista. 
Huom! Kuvassa oleva punkki ei ole minun otoksiani..

Perhosia ei ole vielä näkynyt mutta hyttysiä jonkin verran ja hirvikärpäsiäkin jo näin aikaisin. Kärpäsiä myös jokunen. Onpas syötävää pikkuäideillä poikasilleen kunhan kuoriutuvat. Joka vuosi pääskyset, punarintarastaat ym. linnut tekevät pesiään pihamaallamme. Ilmeisesti heidän on hyvä meillä kesävierainamme olla. Välillä pääskyset ovat jahdanneet meitä kun tykkäisivät olla rauhassa mutta onhan meidänkin kuljettava ovesta ulos. Eivät raukat ymmmärrä että mehän talon omistamme eivätkä he. Olkoovat luonnonluomat rauhassa ja yritetään elää sovussa.

Koulujen suvivirret raikaavat täällä huomenna ja ylihuomenna joten olisikohan suvivirsi paikallaan tähän loppuun. Aurinkoista kesän alkua toivotellen ja onhan aurinko meitä ainakin täällä leveysasteilla hemmotellut yllin kyllin. Ihanaa.
-Armida-


sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Aurinkoista Helluntaita

Hei!
Niinhän sitä sanotaan "Jos ei heilaa helluntaina niin ei koko kesänä." Mistähän tuokin sanonta on peräisin mihin ns. vanhakansa uskoo.

Tänään oli upea ilma ja ulkosalla viihdyttiin hyvin. Hiukan puutarhatöitä ja sen semmoista oli ohjelmassa. Lehdet ovat hiirenkorvilla olleet 3 päivää, niin se kesä tulee näillekin leveysasteille.

Eipä tänään muuta sanottavaa olekaan kun kauniita unia, tosin en vielä ole pehkuihin menossa mutta joku lukija saattaa olla esim. lehdenjakajat, leipurit ja muut aikaisin aamulla heräävät.

-Armida- 

PS. Kuva vuodelta 2008, kaunis koivuvanhus näkyy salin ikkunasta. 

lauantai 18. toukokuuta 2013

Eurovision Song Contest - Malmö 2013: Marry me and Krista Siegfrids from Finland





Toivotaan että Suomi juhlii molemmissa koitoksissa. Tyttären kanssa katsotaan vähintää Euroviisut, saattaapi olla että tulee lätkääkin seurattua ainakin minun. Hiukan herkkuja! Herkullista ja kutkuttavaa viikonloppua kaikille!-Armi-
 Ps.
 Laiha oli eilinen päivä eli saldoa nolla. Ensiksi menetettiin jääkiekkokultaan mahdollisuus ja eikä saatu tarpeeksi äänestäjiä syttymään Kristan laululle Marry me! Elämään mahtuu kaikkea- pettymyksiäkin.

Jäi se pronssikin saamatta ja toivon että Sveitsi teksii ihmeen ja ottaisi kullan Ruotsin silmien edestä.
-sama-

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Äitienpäivä

Aurinkoista äitienpäiväiltaa kaikille!

Tänään on mennyt päivä taas niin nopeesti ettei paljoa ole kerennyt huomata. Lahjojakin on tullut ja niitä käsintehtyjä mistä minä niin tykkään.

Vieressä olevassa videosta jonka laulun moni muistaa laulaneensa kansakoulussa. Meilläkin Marjatta-ope sitä laulatti ja säesti harmoonilla. Orvokkini tummasilmä kiva laulu monien vuosikymmenien takaa. 

Lumi on sulannut lähes kokonaan, voi sitä hiukka vielä jostakin löytyä?  Kesä keikkuen tulevi sillä ensimmäinen kun yksi pääskynen kävi meitä moikkaamassa eilen. Käen kukunnan kuulin tänään monta kertaa, niinhän vanhakansa sanoo että sen verran elinvuosia jäljellä kun kuulee käen kukunnan ensimmäuisen kerran. Pitäisi niitä vuosia tulla ruhtinaallisesti kukuntojen perusteella...Pääsin ainakin kahteenkymmeneen ja vielä se käki jäi kukkumaan kun sisäklle lähdin. Kerrassaan upea ilma illansuussa. Eilen ukkosti ensimmäisen kerran tänä kesänä ja salamoikin aika monta kertaa että piti laittaa kone kiinni kun kaksi konetta on seitsemän vuoden aikana salama rikkonut. Meillä on kyllä ukkosenjohdattimet ja turvalaitteita pistorasioissa mutta meidän talo on vaan niin arka ja sähköinen että ukonilmat ovat aika ärhäköitä silloin kun Herra Ukkonen pääsee kokeilemaan voimiaan.

Tänään ja eilen olen askarrellut tyttären kanssa kutsukortteja rippijuhliin, niistä tulee kutsulehtiset ja pitäisi jo pian lähettää. Helpommallakin pääsis mutta minusta on kiva että voidaan lähettää "ei perinteiset" jotain jippoa on aina ite keksittävä-se on mottoni.

Eipäs tässä sen kummempaa kun Ihanaista äitienpäivää kaikille äideille ja mummoille:)
-Armi-

perjantai 3. toukokuuta 2013

Lyhyt postaus

Moi!
Eipä asiaa paljon mulla,
 mut jotain tekstiä piti tulla...
siis kun vappu on jo loppu
niin tulihan hoppu-kirjoittaa jotain juttua
ja moikata uutta tai vanhaa "tuttua".

Lumi on lähtenyt maasta, lähestulkoon muutama nokare likaista lunta on vielä tarjolla ja pian sulavat nekin pois.
Uusi postaus niin vaihtuu toukokuu, sillä ei enään viitsi vappua toivotella joten toivotan mukavaa keväistä viikonloppua ja alkanutta toukokuuta! 
-Armi-