tiistai 30. huhtikuuta 2013

I L O I S T a W a P P u a K a i K i L L e !

Hei! 
Postaukset ovat olleet vähän harvassa muttei sentään unohtuneet.

Tänään on hiukan juhlittu kevään juhlaa Wappua kotona ihan perheen kera. Kun nuoriso tuli koulusta olin tehnyt vohvelitaikinan valmiiksi. Ensiksi syötiin klassisesti nakkeja, perunasalaattia, suolakurkkua, ranskalaisia jne. Muina vuosina on kyllä ranskalaisen sijasta ollut myös uuniperunoita mutta nyt näin. Huomenna sitten muuta. On meillä vapunaattona ollut coctailpaloja, pekonia joskus pyttäriä, pizzaa  jne! Kahvit juotiin tovi sitten vohveleitten ja mansikoiden kera, nuoriso joi limsaa. Simaa ei tänä vuonna ole tarjolla kun se tahtoo jäädä juomatta meillä jos ensi vuonna sitten taas jo maistuis?

Oletteko muuten kokeileet koskaan raparperimehusta ja lakoista tehtyä kiisseliä, on muuten hyvää..sopivat keskenään todella hyvin. Nam!

Kevätkiireitä joten nämä postaukset silloin tällöin putkahtelevat täällä, syksyllä sitten useammin taas!

Toivotan kaikille ihanaa vappua keväistä juhlaa!


sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Makoisaa sunnuntaita

Mehevät vaahtokarkkineliöt Hellapoliisin sivuilta

13/04/2013 23:50

Mehevät vaahtokarkkineliöt
Mehevät vaahtokarkkineliöt ovat riittoisia. Pellillisestä riittää herkuteltavaa isommallekin joukolle.
Voit halutessasi värjätä vaahtokarkkiseosta ripauksella elintarvikeväriä.
Tämä ohje on alkuperältään Dansukker-sivustolta.

Mehevät vaahtokarkkineliöt
uunipellillinen, 25-30 annosta

5 munaa
3 dl ruokokidesokeria tai fariinisokeria
2 dl (200 g) sulatettua voita tai margariinia
2 dl vettä tai maitoa
4 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 porkkana raastettuna
200 g ananasmurskaa valutettuna
50 g saksanpähkinöitä rouhittuna

Kuorrutus
3 dl kuohukermaa
150 g Marshmallow-vaahtokaramelleja
1 rkl vaniljasokeria

Koristeluun
1 pss värikkäitä makeisia

Vaahdota munat ja ruokokidesokeri tai fariinisokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Sekoita joukkoon sulatettu voi tai margariini, sekä vesi tai maito.
Kääntele taikinaan keskenään sekoitetut vehnäjauhot ja leivinjauhe, sekä porkkanaraaste, ananasmurska ja rouhitut
saksanpähkinät.
Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.
Paista 175 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia, tai kunnes pinta on hyytynyt ja saanut hieman väriä.

Mittaa kattilaan kuohukerma ja vaahtokaramellit.
Hämmennä kohtalaisella lämmöllä koko ajan sekoittaen, kunnes vaahtokaramellit ovat sulaneet kerman joukkoon.
Lisää lopuksi joukkoon vaniljasokeri.
Anna seoksen jäähtyä hetki ja siirrä jääkaappiin muutamaksi tunniksi.
Vatkaa jäähtynyt seos sähkövatkaimella vaahdoksi ja levitä leivonnaisen pintaan. Ripottele koristeeksi värikkäitä makeisia.

Vinkki! Voit sekoittaa taikinan joukkoon ripauksen kanelia tai kardemummaa mausteeksi!

Hei!
Hiukan on vielä flunssanen olo mutte eiköhän se tästä. Hiukan on satanut märkää, veden ja rännän sekaista. Katolta oli tullut loputkin lumet pois mutta piha on vielä lähes valkoinen(hiukan jo likaisen valkoinen) mutta piha alkanee olla sula pikku hiljaa. Kotimäkeä kun kävelee niin siinä lunta hiukka enempi. Kävi aamusella tarkastamassa auramies pihan mutta mitään ei tarvinnut hänen tehdä. Luoja hoitakoon auraushomman loppuun.

Tänään ihan leppoisaa oloa maistuvaa kotiruokaa. Tytär kävi kirkossa ja yhtä vailla niin on nimet kirjoissa konfirmointia varten. Sandra lähtee myös taas hevostelemaan tänään ja huomenna menee nuoriso taas koulun penkille.

Leppoisaa sunnuntaita kaikille! En löytänyt Armin ja Gil Hilarion versiota mikä on mainiompi.
-Armi-

Ps. Kokeilkaa ihmeessä tuota Dansukkerin ohjetta!

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Kevätaurinko hemmottelee

Hei!
Elämä hymyilee täälläkin ja olokin jo paljon parempi. Laitoinkin edelliseen postaukseen joitakin lisäyksiä niiltä tiimoilta "vastauksien" muodossa.

Keväthanki kiiltelee vielä näillä leveysasteilla ja pälvejä on vain hiukan auratulla pihatiellä. Pupujakin on useampi kappale meidän pihassa telminyt ja niiden mieli tekisi päästä herkuttelemaan tammella ainakin lähistöllä kirmailevat. Tammi on reilut 5 vuotta vanha mutta hiukan aikaisempina vuosina kärsinyt eläinten tuhotöistä ja eikä ole päässyt kasvamaan kovinkaan rauhassa. Pituutta on kertynyt reilun metrin verran ja kauniit lehdet on saanut jo monena vuonna. Meillä on ollut siinä suojakehikko mutta kerran pari unohtui laittaa takaisin niin joku metsäneläin haistoi sen ja käyttivät tilannetta hyväkseen..Meillä on aika hapan maa ja ollaankin kalkittu munankuorilla ja siitä myös tammi on tykännyt. 

Naapurin kissakin näkyi pitkästä aikaa pihamaallamme sillä talven se on emäntänsä kanssa sisätiloissa kyhnyttämässä uunin kyljessä. Oravia on muutamin kappalein käynyt meidän puolellakin keikkuilemassa suurten kuusten latvoissa.

Mitäs meille muuta kuuluu? Vastaan että töitäkin on tullut tehtyä kun on pystynyt jo ja niitä keväisiä kotiaskareita. Kutsukortteja rippijuhliin ollaan Sandran kanssa suunniteltu. Kummitäti jo kysyikin että "Missä juhlia vietetään kun ollaan niin salaperäisiä." Viikon parin sisään pitäisi kutsukorttien lähteä-vastasin. Aika ajoissa ollaan lähdetty liikkeelle koska moni on sinä päivänä töissä ja pitäisi työnantajilta vapaata siksi päiväksi saada ettei pomot ennätä vuorolistoja seinille pistää.Sen jälkeen olisi vaikeampaa vapaata saada.

Ihanaa kun on kevät! Valitsin taas youtubesta valmiiksi ladattua musaa siellä tulee vierailtua tosi usein ja löytämässä kaikenlaisia musa-aarteita.

Olisikohan taas Sydämen asialla paikallaan, joten lopetellaan täällä ja riennetään Areenalle ja katsotaan sieltä viimeisin jakso. Mitähän Greengrass ja kumppanit ovat nyt keksineet? Se on lepposaa katsottavaa ja niin moni siitä tykkää. Kun joskus tein ohjelmasta postauksen niin se oli kaikkein katsotuin postaukseni kautta aikojen.
Voikaahan hyvin ja tavataan taas pikkumidinetin jalanjäljillä. -Armi-

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Elämän kevät

Hei!
Katselin pääsiäisen melkein sängystä käsin ja nyt luulisin että jo toipilaana kirjoittelen muutaman rivin teille hyvät lukijat.
 
Minuun iski semmoinen minulle aivan outosairaus pääsiäislauantai aamuna. Edellisenä päivänä elikä pitkänä perjantaina vielä reippaana ulkoillen perheen kera. Vähän grillailtiin makkaraa ja juotiin kahvia termarista ja ei mitään kummallista oloa ja saunareissukin meni niinkuin ennenkin on mennyt. Lauantaiaamuna sitten varhain aamusella kun olin astelemassa sängystä juomaan ja muutenkin oloani helpottamaan niin huomasin kauhukseni että jotain outoa kehossani oli tapahtumassa, en päässyt kunnolla liikkeelle. Kuitenkin seinistä pitäen kiinni sain molemmat asiani hoidettua ja pääsin takasin myös sänkyyn. En viitsinyt ennen kukonlaulua herätäkään ja ajattelin vain että jahka mies nousee niin keittäköön kahvit ja minä otan pienet unoset vielä kun ei ollut kiire -ei minnekään. Olin nukkunut varmaan pari tuntia kun mieheni huuteli että "emäntä tuupas jo kahveelle." Sitten en enään kyennyt nousemaan sängystä kuitenkin puheeni oli normaalia jne että ehkäpä nouhätä.  Mies toi sänkyyn kahvit ja teki voileipiä minulle. Sitten mietintämyssy päähän ja miettimään pitäisikö mennä päivystykseen vai mitä pitäisi tehdä. Koko lauantainpäivän ja sunnuntain olin perheen armoilla sillä he auttoivat minua lähes kaikessa. Olin pahoin voiva ja karuselli pyöri silmissäni useammin kuin monta kertaa. Olin elämän vuoristoradalla valtavan vauhdin kera. Enkä tykännyt ollenkaan.

Meidän Jalmari siis armas mieheni etsi netistä tietoa että mikähän minulla mahtaisi olla ja teki jonkinlaisen diagnoosinkin tosin nimeä tautiin en nyt muista mutta se on semmoinen sakkatauti mikä tulee juuri minun ikäiselleni kulkijalle. Oireet olivat täysin samat kuin minulla..ilman tukea en pystynyt liikkumaan jne (joskus pistän postauksen myös tuosta..). Siunattu netti!!! 

 Seuraavaksi mietin että uskaltaisinko seuraavaan aamuun katsoa? Vai pitäisikö lähteä tutkimuksiin. Miehen kanssa sitä pähkäiltiin ja ..Aloin kallistella päätäni ja pakotin itseni liikkumaan vaikka huimasikin.. Nyt useamman päivän jälkeen olen jopa pystynyt tekemään askareita tänään ja hiukan eilenkin ja onneksi ei vielä ole pakko töitä tehdä vaan ensi viikolla sitten entistä ehompana jos Luoja suo. Ensi viikolla lupaan mennä sitten oikeeseen lääkäriin jos tuntemukset alkavat taas ja karuselli saa vallan. Pystyssä päin kyllä se taas tästä. Elämä voittaa toivottavasti. Kyllä aamuisin kun herää saa olla onnellinen kohentuneesta olostaan oli tuo pääsiäinen sen verran karmivaa aikaa vaikkei minulla minkäänlaisia kipuja ollutkaan vaan karmea olo. Yksinkertaisesti vaan "popo" ei pitänyt, kädet toimi, suu toimi, näkö jne.  Miten tässä vanhanajan omakotitalossa missä on kolme kerrosta pystyisi trollaatorilla kulkemaan jos semmoinen pitäisi hankkia. Kaikenlaista tuli mietittyä. Oliko elämä tässä? Heräänkö vielä uuteen aamuun..tuleeko lisää kynttilöitä kakkuun edes sitä neljättä yli 5-kymmenen??

Ja tulihan niitä kynttilöitä. Nyt sitten vielä tästä päivästä. Tänään aikalailla useampi vuosikymmen sitten rääkäisten putkahdin maailmaan esikoisena ennen 6-kymmenluvun vaihtumista keväisenä päivänä jälkeen puolen päivän jota en kyllä itse muista. Tämän vuoden syntymäpäiväni muistan tulevaisuudessakin varmaankin hyvin ja ensi vuonna toivottavasti pääsiäinenkin vieteään hiukan hauskemmissa tunnelmissa. 

Pääsiäisen yömessu jäi minulta käymättä tytär kävi isänsä kanssa ja poika jäi kanssani kotiin. Oli ollut hieno messu kun kaikilla oli aito kynttilä käsissä..onnistuuhan se kivikirkossa sillä se on ainakin hiukan turvallisempaa..Puolet messusta oli pimeää ja puolet valoisaa..Ensi vuonna toivon minäkin pääsevän..

Kaikille mukavaa kevättä ja tavataan taas pysäkillä kun asiaa ilmenee..Pitäkää itsestänne ja läheisistänne hyvää huolta. -Armi-
ps. Seuraavaksi saisiko olla " Neiti Kevät"