sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Kunhan vain kirjoitan

Hei kaikki blogiini eksyneet, keksin vihdoinkin miten "avataan ovi" lukijoille : Kauniskiitos että kävitte täällä..ja erityisen kaunis kiitos teille jotka "uskalsivat" tulla lukijoiksenikin. Ihanaa:)  Ihan on minun blogi alkutekijöissä ja kirjoitusvirheitä/välimerkkivirheitä paljon postauksissa joista olkaa niin ystävällisiä ja älkää välittäkö, kiitoksia olette ihania. Pitäisi alkaa korjailemaan mutta kun on aina niin kiirus..mutta ehkä joku päivä..saan ehkä tyttäreltäni nopeusapua ja muutenkin hän on äikässä suorastaan neropatti.Hän osaa vielä kymmenjärjestelmän ja sormet oikein tanssivat näppäimistöä pitkin ja itselläni ajatukset juoksevat nopeammin kuin sormet ja välistä käy niin että unohdan että mitä oikein pitikään sanoa.

Aamu oli kaunis vaikkei aurinko paistanutkaan. Asteita oli -4 ja niin näyttänee vieläkin olevan. Tänään on löhöilty ja sunnuntaita vietelty perheen parissa. Ruokaakin väsätty, laitan joskus jos ei dementia iske ohjeenkin tämän päivän ruokaan. Olisi voinut kuvankin ottaa mutta se vaan tahtoo aina unohtua. Muskalica on possusta tehty ruoka hiukan eritavalla valmistettu mutta eipä paljoa. Piti hiukan leipoakin mutta tyttären piti lähteä ratsastamaan niin se jäi kun aika loppui kesken. Perjantaina oli suklaakääretorttua mikä piti syödä vasta tänään mutta kun perheelle tuli vesikielelle niin ei kun popsittiin jo silloin. Tänään juotiin kahvia ja sen kanssa oli dominokeksejä ja hyviä nekin ovat. Mukava se on syödä perhelounasta viikonloppuisin vaikkakin viikolla syödään aina yhdessä. Meillä on sellainen tapa.

Hyvät oli löylyt saunassakin, onhan se mukava hevosentuoksut tyttären puhdistaa kun huomenna on taas kouluaamu. Naapurin isännästäkin sen verran että olikohan se perjantaiaamu kun pyyhälsi pihaan tekemään lumityöt koneellaan, taitanee olla tusina koossa noita aurauskertoja jo.

Olisikohan tässä vielä kerrottavaa, pitänee pistää joku sopiva musiikkivideo loppuun ja toivottaa teille ihanaiset lukijani oikein lupsakkoo loppu ehtoota ja odotellaan sitä kevättä tulevaksi. Itse olen keväänlapsi joten kevät on mielessä, toki muistakin vuodenajoista pidän.

Vanha kunnon Johnny voisi laulaa luikauttaa "Ihanaa elämää" jos vain löydän sen youtubesta. No en löytänyt kun alkuperäisen. Kiitos ja niiaus, palaillaan. Heissulivei!
Ps. 13:s kerta todensanoo sanoo auramies tässä yks päivä!

perjantai 25. tammikuuta 2013

Lapsilisien maksupäivät 2013

Maksupäivät vuonna 2013

Lapsilisä maksetaan kuukauden 26. päivä. Jos maksupäivä on pyhäpäivä, lauantai, juhannus tai pyhäpäivää seuraava päivä, lapsilisä maksetaan  edeltävänä pankkipäivänä. 


Kellä on tenavia niitä isompia ja pienempiä. Itselläni ei ole enään kun yksi kappale joka nauttii lapsilisistä. Tänään ostettiin hänelle kymmenen kerran ratsastuskortti, yhdet lapsilisät eivät siihen riitä vaan tarvitaan toinenkin mutta jos kerran viikossa käy ratsastamassa niin kortti riittää reiluksi kahdeksi kuukaudeksi. Meillä on lähemmälle mukavalle ratsastustallille matkaa 50 kilsaa niin eipä sinne ennätä kauhean usein menemäänkään. 

Tänään vaihdettiin uusi nettitikku ja toimiikin aikalailla kun enkeli ja minä tykkään:) 
Pakkasia on pidellyt joten aurasetän vierailut ovat jääneet vähälle. Eilen yritti aurinkokin paistaa ja paistoikin komeasti, ihan tuli kevät mieleen. Olipa tänään luoja pistänyt parastaan ja puhaltanut huurteista oksille kauniit kevyet jäisennäköiset kauniit painot. Eipä sitä tänään muuta kun päivämäärät loppuun ja sanon heipat ja toivotan mukavaa latuviikonloppua kaikille suksilla tai ilman.

talviterkuin ARmi <3
 

25.1.
   

26.2.
   

26.3.
   

26.4.
   

24.5.
   

26.6.

26.7.
   

23.8.
   

26.9.
   

25.10.
   

26.11.
   

20.12.

Lähde: Kela

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Ypäjän tv-sarjasta..

Loppiaissunnuntai 6.1.2013. Tänään tv-sarja sitten alkoi. Moips vaan kaikki heppahullut ja vähemmän! Katsellen tyttären kanssa hevossarjaa Ypäjältä. Hyvä sarja mutta muutaman risunkin antaisin ja niitä ruusujakin ansaitaan..
Sanoisin että hyvä että nuoria seurataan ja heidän toilailujaan myös vapaalla. Opiskelijoissa monenlaista väkeä hillittyä ja vähemmän hillittyä. Kielenkäyttö ja muut paheet olisi ehkä voinut jättää kuvaamatta. Sanoisin että kannattaa vanhempina miettiä tarkkaan että antaako luvan alaikäiselleen hakeutua kouluun..no jos tietää varmaan että nuori osaa pitää muutenkin hauskaa kun  keinotekoisesti.Jos tietää varmasti että osaa vastata itsestään ja ei hakeudu harmeihin ja on varma myöskin että nuori tykkää aidosti maalaisympäristöstä ja hevosista eikä mene vain sinne että pääsee sisäoppilaitokseen kokeilemaan rajojaan. Muutamassa jaksossa (3) mitkä tänään katsottiin niin nuorilla on onneksi siellä aikuisia mitkä välittävät heistä. Rehtori ja ratsastuksenopettaja ja asuntolanvalvoja mm. pitivät huolta "suojateistaan" Sanoisin että ratsastuskoulussa ei mitään vikaa eikä suuntautumisella, mutta siellä on houkutuksia ehkäpä enemmän kun siellä turvallisemmassa kodossa. Niinhän sitä sanotaan että joukossa tyhmyys tiivistyy. Onhan tietenkin hyvä että näitä varjopuoliakin näytetään ja näin tietävät vanhemmat ja nuori mihin ehkäpä voi joutua mukaan vapaa-ajallaan. Sanoisin jos luet tätä ja olet hakemassa Ypäjälle niin pidä itsestäsi hyvää huolta ja pidä opiskelua tärkeämpänä ja tottakai ne ihmiset kaveritkin ovat tärkeitä  mutta hevosten takia sinä varmaankin Ypäjälle tai johonkin muuhun alankoulutukseen olet menossa. Hevonen on ainakin aito ystäväsi kun kohtelet häntä hyvin niin sekin kohtelee sinua. Huonoja päiviä on toki teillä molemmilla. Jos olet valinnut hevostien niin onnea matkaan.Porkkanoita tarvitset myös ja paljon niinkuin hevosetkin. Huomenna taas seuraillaan lisää, mielenkiintoinen ohjelma kiva sitä oman hevostytön kanssa on seurailla.Huomiseen. Hyvää yötä! (korjailen hiukan tätäkin kun nopeesti tuli kirjoitettua)

7.1.2013
Muutama lainattu sananen.. tyttäreni huomasi seuraavan jutun minkä oli Hevoshullun sarjakuvapolle kirjoittanut:

"Olihan minulla asiaakin. Olettekos huomanneet, että näinä päivinä telkkarista tulee ohjelmaa Ypäjän hevosopiston opiskelijoiden arjesta? Suosittelen katsomaan, vaikka tyttöjen kielenkäyttö ja tupakointi aiheuttivatkin tällaisessa vanhassa vallattomassa sarjakuvaponissa hirmuisia paheksunnanpuistatuksia.

/ Hevoshullun sarjakuvapolle "


Olen ihan samaa mieltä sarjakuvapollen kanssa.
Ollaan katsottu hepanpureman tyttären kanssa nyt jaksoista viisi ja paljon on sarjaan mahtunut piippauksia ja sitten niitä rumia sanoja ja huonoa käyttäytymistä. Olen onnellinen sillä minun heppatyttöni kohta 15 v ei käytä minkäänlaisia rumia sanoja eikä myöskään ole huonotapainen. Joidenkin sarjassa olevien nuorten vanhempien hiukset saattavat nousta pystyyn, ainakin minun nousisivat jos tuollaista kielenkäyttöä lapseltani kuulisin. Ihmettelen myös että eräs tyttö 17 v polttaa aivan avoimesti tupakkaa, eihän tupakkaa edes pitäisi alaikäiselle myydä tosin tiedän että kaverit sitä helposti jakaa sekä jos on hiukan vanhemmanoloinen niin edes papereita ei kaikkialla kysytä. Kyllä valistuneet nuoret tietävät että tupakkaa ei alaikäisille saa myydä lailllisesti. Ihmenettelin myös sarjassa kun tytöt lähtivät festareille niin ottivat talon ison wc-paperirullan mukaansa, semmoista jättisuurta rullaa ei saa muutakun tukusta. Vapaa-ajalle pitäisi ostaa omat paperit myös wc-tarpeisiin. Eilen katsomissa jaksoissa joutuivat rehtori sekä asuntolan valvoja tyhjentämään monta litraa alkoholia ja näiden nesteiden tuontihan on kielettyä asuntolaan. Miksi nämä alkoholia tuoneet asuvat asuntolassa mikseivät he vuokraa asuntoa vapailta markkinoilta, no se maksaa ja asuntolassa saa asua ilmaiseksi työtä vastaan.

Sarjassa on todella monta sympaattista ja aidosti alalle tahtovaa rehellistä ja hyvin käyttäytyvää nuorta joilla on tulevaisuus alalla. He ovat myöskin luottamusta herättäviä.. Sanonpa taas että hei ja jatkuu huomenna..

ti 8.1.2013
Heissan!
Kävipä tänään taas aurasetä meillä, ai kuinka ihanaa se on..

Tänään Ypäjällä kilpailtiin ja nuoret saivat näyttää taitojaan mm. kielissä ja muissa erilaisissa tehtävissä. Piip kuului tänäänkin moneen kartaa ja osaa ei oltu edes keretty laittaa PiiPpiä. Kyllä hyvin huomaa keistä on alalle ainesta ja keistä ei . Nyt on katsottu tyttären kanssa 7 jaksoa, mikä on ajallisesti hiukan alle 6.5 tuntia.

Tänään meidänhevostyttö oli TETissä ja hyvin oli sujunut "lähihoitajien" kanssa hoitoalaa tutustuminen paikallisessa hoivapaikassa. Kuulema  hevosala on hänen tulevaisuutensa ala mutta kiva että pääsi tutustumaan myös muuhun alaan. Huomenna vielä toinen päivä ja ensi vuonna sitten muualle. Viimevuonna he tututustuivat koulusiistijän työhön yhtenä päivänä ja toisena päivänä keittiöhommiin.

Mitähän sitä vielä sanoisi Ypäjästä? Minusta olisi hyvä jos myös kaikkiin semmoisiin aloihin minne on oikeesti kiinnostusta ja olen sitä mieltä että pelkät pääsykokeet ja todistuksen keskiarvo eivät riitä.  Nuorten pitäisi päästä etukäteen tutustumaan niihin paikkoihin minne on hakemassa. Ypäjällekin tulisi varmasti semmoiset opiskelijat joista todellakin alalle olisi eikä semmoisia jotka ehkä sanovat ei väliä kunhan läpi menee. Hevosten kanssa työskentely on vastuualaista ja pitää olla oikeesti kiinnostusta. Kaikki nuoret eivät nykyään oikein ymmärrä unen merkitystä ja siitähän heitä valistettiin katsomissamme jaksoissa. Taas unta palloon ja kun kaikki jaksot ovat katsottu niin silloin viimeistään yritän korjata sepustukseni ja teen myöskin muitakin muistiinpanoja esim. alalle sopivaisuudesta tyttäreni kanssa.
Hirnuvaa unta kaikille, pysykää kuulolla! 

11.1.2013
Heipähei!
Eilen taasen seurailtiin mitä Ypäjällä tapahtuu! No olihan siellä taas kaikenlaista. Aika paljon polemiikkiä on sarja saanut niin mediassa kun kadun miehiltä, naisilta ja muiltakin. Anoppikin sanoi tänään pojalleen puhilimitse että ei kai se teidän tyttö aio Ypäjälle lähteä kun siellä on aikamoista menoa?!  Vuoden päästä valinnat eteen että minnekä sitä hän lähtee? Mielestämme Ypäjälle on liian nuori vaikka voimme luottaa häneen 100 prosenttisesti mutta kuitenkin ei ainakaan vielä. Oma asunto pitäisi olla ainakin ja ei soluasuminen ainakaan tulisi kysymykseen. Lukio ensiksi ja sitten muut metkut. Ypäjälle olisi meiltä matkaa 500 kilsaa että ei sieltä asti oikein kotona voisi käydä kun korkeintaan kerran pari kuussa ja me sitten voitaisiin käydä kerran kuussa mahdollisesti siellä?!  Toivoisin niin hartaasti että lähempääkin löytyisi opiskelupaikka ja hän kallistuisi lukion puolelle kun sitä ainestakin olisi. 

Niin se Tetkin on ohi ja muuten kuulema ihan hyvät muistot mutta yksi ikävä työkaveri oli toisena päivänä. Mummot ja papat mukavia ja samaten henkilökunta. Oikein simputtaja oli se yksi n. 4-kympinen nainen. Otetaan huomioon että työharjoittelu on pari päivänen lähinnä kokemuspäivä alalta ja kaikkea ei edes saa tehdä ja pitäisi vaan tehdä tämän yhden mielestä. Kylläpä toisena päivänä piti oikein palvella tätä yhtä primadonnaa. Oikein piti esimiehelle soittaa asiasta, olipa oikein asiallinen pomo siellä. Tytär on 14-kesäinen niin ei voi kaikkea vaatia ja hoiva-alalta vielä. Tämä pisti jopa lääkkeitä jakamaan mutta jos olisi joku virhe tullut niin käskijä olisi ollut vastuussa.
No vieläkin on tarkastamatta nämä koukerot..tytär eilen sanoikin että ei ole pilkut ja pisteet kohdallaan ;D Aikanaan sanoin! Hyvää ja riemukasta viikonloppua kaikille. Palaillaan taas.. 

17-18.1
Hei!
Ennakkona katseltiin taas ohjelmaa Ypäjältä, no sama meno sama lento jatkuu edelleen. Huomenna katsotaan taas muutama osa ja ajattelin että voisi muutaman sanasen tännekin laittaa kun yksi tytöistä saa masteroppia Kyra Kyrklundilta. Mielenkiinnolla odotetaan huomista...

19.1

Hei!
Sauna-lauantaita vaan kaikille!  Aamusella auramies iski jälleen yhdestoistakerta, olipa tullut hiukka lunta taas. Näin untakin yhtenä yönä että pihassa oli musta lumiaura naapurinmies ratissa ja lumimyrsky riepoi häntä mukkelismakkelis ja pyysin miestäni katsomaan ikkunasta että tarviisko ihan ambulanssia lähteä soittelemaan ja sitten  heräsin joten en tiennyt miten kävi.

Katsottiin taas pari jaksoa ypäjäsarjaa..Voimasanoja taas mutta muuten vähemmän semmoista elämää sillä nyt olivat opiskelijat työntouhuissa harjoittelupaikoissaan. Ihanan avara maisema avautui ainakin Kyra Kyrklundin maisemissa Englannissa, sinne itse menisin harjoittelemaan jos olisin hevosalalla opiskelemassa. Saksassakin käväistiin sekä Kouvolassa ja Hämeenkyrössä. 

Tänään ja aikapaljon aikaisemminkin on ollut puhetta siitä mihin meidän neiti olisi menossa opiskelemaan. Eilen/tänään se varmistui minnekä, muttei Ypäjälle sinne en vielä ihan noin nuorta laskisi ja ei iskäkään. Pidetään lukijoita jännyyssä ja paljastetaan se sitten yhdeksännen vuoden keväällä tai kesällä. Täällä käy lukemassa tätä tuttuja ihmisiä niin pidetään jännityksessä. Se vaan on tälaisella pienellä paikkakunnalla missä on aikamoista taistelua että saa oikeat numerot /ansaitut  ja ei oikein sittenkään. Wilmassakin on ihme merkkauksia että tuntuu välillä että onko ne oikein asianmukaisia. Ollaan kysytty mutta aina on vastaus että ne on tietoteknisestä syystä. Ei oikein uskota. Täällä ei opinahjoja kliiemmin ole mutta jotain kuitenkin löytyisi mutta ei ne mahdollisuudet ainakaan ekasijalle pääse. Naapurikunnissa/kaupungeistakin löytyy mahdollisuuksia ja niitä pitänee tutkailla lisääkin vaikka tutkittu on ja yksi vaihtoehto on päällimmäisenä mutta siitä enempi sitten joskus. Katsotaan sanoi lääkäri.

Huomiseen tai sitten ensiviikkoon jos en aikaisemmin ennätä postausta tehdä. Moro!

 

Hyvää yötä Unisatua kuunnellen

Muistuu nuoruus mieleen kun tätä kuuntelen. Eräällä lavalla ja sain myös nimmarin. Edelleen muistan minkälaiselta Salomonin käsiala näytti vaikka aikaa on kulunut pian 40 vuotta! Good night all:)

perjantai 4. tammikuuta 2013

Lisää päänvaivaa

Hei taas!
Mitenkähän sen nyt sanois?! No sanotaan että eiliseen malliin tämäkin päivä menee mutta eri ongelmien kanssa painitaan. Nouhätä sinänsä mutta katsellaan mihin tilanne kehkeytyy, ei siitä tässä vaiheessa enempää.

Tänään käytiin suuressakaupungissa vaikka pikkukaupunkihan se on pääkaupunkilaisen silmin. Vähän shoppailtiin ja vietiin samalla poika kavereiden luokse. Ruokaa osteltiin ja löydettiin lisää hyötykirjoja ja taitanee olla samaa sarjaakin. Ostettiin pois kun saatiin halvalla niin kuin Sulo Vilenkin olisi tehnyt. Nyt kirjoja taitaa olla 20 ja täytyy vielä etsiskellä olisiko niitä vielä lisää painettu, eriversioita tietty.
Kun tultiin kotiinpäin niin yksi auto oli luisunut ojaan. Ei mitään hätää mutta hyväntavan mukaisesti pysähdyttiin. Apua kuulema oli tulossa ja lähdettiin jatkamaan matkaa.

Päätä hiukan jomottaa, mikähän sitä vaivaa? Sama vika on miehellä ollaan kai ajateltu liikaa viime päivinä.
Pakkasta muutamia asteita. 

Tässä sitä kuunnellaan ohjelmaa Puhelinlangat laulaa ja toivotetaan kaikille hyvää viikonloppua Cheekin tahdissa!

torstai 3. tammikuuta 2013

Torstai toivoa täynnä ja harmaita hiuksia!

Iltaa!
Hiukan katastrofaalinen torstaipäivä, toivotaan että päästäisiin lähes pelkällä säikähdyksellä.
Meidän perheelle sattuu ja tapahtuu liiankin usein ja harvoin ollaan itse syyllisiä siihen ja ei näihinkään tapahtumiin joista tänään teille kerron.

Tänään mies kävi useammassakin kaupassa yhden katastrofin jälkeen josta muutama sana myöhemmin. Sitten sattui..no voisikohan sitä sanoa että pikku katastrofi. Mies kertoi kun hän oli maksamassa ostoksiaan kassalla ja näpytteli tunnuslukuaan niin sillä välin vaaleatukkainen n. 4-kymmentäkesäinen blondiasiakas otti häneltä kärryt ja samalla vei poletin. Vaikka itsekin olen ollut blondi niin en tuollaista koskaan sortuisi tekemään. Nykyään olen usein peroksiidiblondi, tosin nyt olen ollut kesästä saakka vaaleabrunetti johon olen jo kyllästynyt. Hetken aikaa muutamaan otteeseen oli raidat mutta silloinen kampaajani epäonnistui toistamiseen kun laittoi taas harmaat hiukset vaikken niitä halunnut. Hän vakuutteli minulle aiemmin että kannattasi laittaa raitoja kun juurikasvu ei hyökkäisi niin pian. Suostuin taas seuraavalla kerralla ja niin siinä kävi että minusta tuli taas harmaahapsinen ja monta vuotta vanhemman näköinen. Onko se kampaajan tarkoitus tehdä asiakkaasta vähemmänkauniimpi mitä hän on? Ei minusta ja asiakas pitäisi olla aina oikeassa ja hänen toivettaan pitäisi kunnioittaa. Toiveeni oli että raidat olisivat vaaleita blondimaisia eikä mitään hiirulaisen harmaita leveitä juovia ja seassa vain muutama haituva tummempaa suortuvaa. Olin toivonut toisen värin olevan tummempaa sävyä muttei harmaata. Ilmaisin itseni selvästi, näytin nyt kuviakin mutta taas sama juttu. Nykyään lasten jälkeen oma hiusvärini on muuttunut enempi maantieväriseksi ja siksi mielelläni blondaisin hiukseni. Viime kesänä kun olisin tarvinnut kampaajaa niin päätin että tyttäreni kanssa värjätään hiukset vaaleimmaksi mutta ei se ollutkaan enää niin helppoa sillä vanha väri olisi pitänyt pestä pois ja siihen hätään meillä ei ollut semmoista ainetta ja oli kiirus. Ylioppilasjuhlien aikaan on niin vaikea löytää uutta kampaajaa kun vanhalle en halunnut mennä enään pilauttamaan hiuksiani. Alkuun hän oli ihan asiallinen ja teki ihan hyvää työtäkin mutta jostakin syystä hän tuli välinpitämättömäksi. Yhden syyn tiedänkin sillä hänellä oli henkilökohtaisessa elämässään huolia ja varmaan osittain ainakin siitä syystä ote lipsui. Tyttären laittamista hiuksista tuli kyllä kauniin vaaleanruskeat ja silloin ne olivatkin vaihteeksi ihan kivat mutta taas kaipaan muutaman kerran brunettikuurin jälkeen niitä blondihiuksiani jotka sopivat minulle ihan kaikkein parhaiten. Mieheni tykkää ja aika moni muu. Pitäisi löytää uusi kampaaja joka tekee hiuksista semmoiset kun haluaa ettei tule leikkaus liian tätimäinen eikä myöskään hiuskuontalo minkä väriseksi sattuu. Tänä päiväänä kampaajalla käynti on aika kallista että toivoisi rahoilleen saavan vastinetta. Täytyy googlettaa alueen kampaajat ja katsoa ketä on kehuttu tai kävin jo katsomassa lähimmän kaupungin tarjontaa ja taidan tietää kelle menen sitten kun taas menen.Pitää harkita tovi... Eksyin taas aiheesta ja jatketaanpa taas sitä kauppaepisodiaa... niin myymäläetsiväkin jäi katsomaan monttu auki että mitä nyt tapahtui kun nainen lähti kaahaamaan tyhjän ostoskärryn saakka. Ei puuttunut varmaan siksi asiaan koska miehenikään ei puuttunut. Pikkuvarkaushan tämä oli mutta aika röyhkeä semmoinen. Ihme ettei latonut meidän ostoksia nopeesti kärryyn ja vienyt mennessään. On aikamoista röyhkeyttä, olisi voinut edes kysyä että onko kärryt vapaat ja palauttaa ainakin poletin? Itse jos olisin ollut kaupassa niin varmasti olisin jotain sanonut mutta mies oli ihan liian kiltti ja hyväksyväinen. 
Mies selvisi kauppareissusta ja sai ne tavarat ostettua mitkä pitikin. 

Kotona hän alkoi korjata sitä kosteaa vahinkoa kun oli nyt välineet. Taisi tulla kuntoon mutta varmuudella asian voi sanoa vasta huomenna tai viikonlopun jälkeen onko paikka pitänyt. Onneksi miehellä ei ole peukalo ollenkaan kelekeskelläkäläkämmentä vaan monipuolinen osaaja aika isolla O:lla jos saanen kehuskella. Tietää rakentamisesta yhtä sun toista. Pakkohan se on osatakin jotain kun käytetyssä talossa asutaan vaikka taloa onkin remontoitu vuosiensaatossa niin ennen kuin nytkin ja riittää hommaa tulevaisuuteenkin. Taloon on tehty putkiremontteja, sähköjohtojakin vaihettu ja lämmityssysteemeitäkin lisätty jne ja jne. Vielä olisi paljon laittamista kun aikaa vaan liikenis tarpeeksi. Kyllähän vanhaan isohkoon omakotitaloon saa euron poikineen kulumaan vaikka itse tekisikin paljon kun kaikkea ei ihan saa itse tehdä (sähköhommia, putkihommia jne). Säilytystilojakin pitäisi lisätä kun ennenvanhaa ei ollut niin paljoa vaatetta ja tavaraa kun nykyään tuppaa kaikilla olemaan. Kattokin tarviis muutaman vuoden sisään uusia, uusi rappaus ja maalin ruiskutus talonpintaan ja paljon muuta. Kaikki aikanaan sillä hiljaa hyvä tulee ajatellen aivan kaunis. Hyvää illan jatkoa teille:) 

Huom! Meillä on oikein vankkarakenteinen lujalla kädellä tehty kivitalo vaikka valitsinkin Anna Eriksonin kappaleen Huojuvatalo

Meidän perheen ruokalista 2013

Viikko 1

ma 31.12 Vaikka mitä uuden vuoden aaton kunniaksi?
ti 1.1 Broilerikastiketta
ke 2.1 Broilerikastiketta
to 3.1 Pizzaa (piti olla peruna-porkkanamuussia ja uunimakkaraa mutta piti vaihtaa sattuneesta syystä)
pe 4.1 Makkaraa ja ranskalaisia
la 5.1 Juustoista uunikalaa
su 6.1 Kebablihaa taikinakäärössä

*annoksissa lisäkkeinä salaattia tai marjoja, lämmintä juuresta jne.

Viikko 2
ma 7.1 Nakkipannu
ti 8.1 Grillitassut ja perunapaistos
ke 9.1 Pippurimakrillia ja peruna-porkkanamuussia 
to 10.1 Havaijinpataa
pe 11.1 Havaijinpataa
la 12.1  Espanjalainen tortilla 
su 13.1 Paahtopaistia

Viikko 3
ma 14.1 Neljä vuodenaikaa ja muita pizzanautintoja yhdessä nauttien
ti 15.1 Pyttäri paahtopaistin lopusta
ke 16.1 Paistettua kalaa
to Broilerinkoipee riisipedillä
pe Kanapataa
la Uunimakkaraa perunapaistospedillä
su Kermaistapossua ala Armi

Viikko 4
ma Verilettuja ja valkokastikkeella
ti Perunayllätys (sunnuntain kermakastiketta ja makkaraa sekä perunoita sekaisin pannulla)
ke Paistettua lohta ja juuresmuussia
to Jauhelihakeittoa
pe Pizzaa
la Jauheliha/perunamuhennos
su Muskalicaa riisillä

Viikko 5
ma Muskalica ja makaroneja
ti Pyttäriä
ke Kanarisottoa
to   "
pe Ranskalaisia, lihapullia ja nakkeja sekä mitä muuta vielä keksitään..
la Paistettua kalaa
su

lohikeitto 
Broileripihvi

10 tapaa torjua hiiret

hiiret_iso

10 tapaa torjua hiiret

Mikä keino tepsii siimahäntiin? Lue lukijoiden kokeilemat keinot.
Hiiret pyrkivät varmuudella mökkeihin, kun tulee kylmä ja ruoka loppuu. Harvoin siimahäntiin tepsii yksi keino, mutta ehkäpä monta yhdessä.

1. Elektroninen torjunta
Edut: Siisti ja helppo. Teho perustuu kipua tuottavaan ultratai resonanssiääneen, jota karkotin lähettää.
Haitat: Lukijamme ovat kahta mieltä elektronisten karkottimien tehosta – osalla toimii, osalla ei. Eräs niihin pettynyt kertoo, että ääni houkutteli lepakoita, joita oli mahdollisuus ihailla niin kauan, kun laite oli käytössä.
2. Myrkyt
Edut: Hiiribaarit ja muut hiirten torjunta-aineet vähentävät varmasti populaatiota, kunhan muistaa, että hiirille ja rotille on omat aineensa.
Haitat: Saatava syömään 5–6 kertaa, ennen kuin tepsii. Jos hiiri kuolee sisätiloihin, hajua piisaa pari viikkoa – sen jälkeen voi tulla raatokärpäset.
3. Kissa
Edut: Jo pelkällä hajullaan kissa karkottaa hiiret.
Haitat: Kissa talvehtii yleensä kaupunkiasunnossa mökkiläisten kanssa.
4. Tiivistä
Edut: Jos hiiri ei pääse sisään, ei muuta torjuntaa tarvita. Osa käyttää tiheäsilmäistä teräsverkkoa lattiaparrujen alla ja tukkii muutkin mahdolliset raot.
Haitat: Ihmisasuntoa ei saa niin tiiviiksi, ettei hiiri pääsisi sisään. Lyijykynä on seitsemän millin paksuinen, ja jo sellaisesta reiästä hiiri tulee sisään.
5. Ruuat piiloon
Edut: Hiiret sotkevat vähemmän ja viihtyvät huonommin, kun kaiken syötävän pakkaa lasi- ja muoviastioihin, hellan ja mikroaaltouunin sisälle sekä korkeisiin paikkoihin.
Haitat: On työlästä siirtää kaikki vähänkään syötäväksi kelpaava ”lukkojen taakse”. Lisäksi aina tahtoo jotain unohtua. Lukijamme ovat huomanneet, että saippuakin kelpaa hiirelle paremman puutteessa.
6. Luomutorjunta
Edut: Torjunta-aine on edullista, turvallista ja helposti saatavaa: katajanoksat, neilikat, suopursut, sanomalehti, muste, vanhojen paristojen haju, seinäkellon ääni, kuivatut pietaryrttikimput, hajuvedet...
Haitat: Tehosta ei ole tieteellistä näyttöä. Esimerkiksi sanomalehdistä hiiri saattaa rakentaa itselleen soman pesän.
7. Hiirenloukut
Edut: Tehokas, edullinen ja perinteikäs tapa – varsinkin, jos loukkuja on useampia yhtä aikaa.
Haitat: Vaatii jatkuvaa läsnäoloa, sillä loukut pitää tyhjentää ja syötit vaihtaa.
8. Näätäeläimet
Edut: Lukijamme ovat todenneet näätien ja kärppien vähentävän radikaalisti hiirien määrää.
Haitat: Kattorakenteissa pesivä näätä pitää melkoista elämää, ja näätäeläinten hajuneritys on melkoisen voimakasta. Lisäksi kärppä ei tule kutsuttuna.
9. Kalkki
Edut: Useat ovat sitä mieltä, että sammutettu kalkki eristyksen alle ja päälle ripoteltuna karkottaa alapohjasta sisään pyrkiviä siimahäntiä.
Haitat: Levittäminen jälkikäteen melkoisen hankalaa. Lisäksi hiiret voivat tulla toista kautta.
10. Luovu mökistä
Edut: Hiiristä ei ole riesaa.
Haitat: Mökkeily muuttuu hankalaksi.
Artikkeli on julkaistu Meidän Mökki -lehdessä 7/2007.
TEKSTI JARMO HANKIVAARA

PS. Omakohtaista kokemusta on kun asutaan 1950-luvun talossa peltojen keskellä niin syksyisin hiiret yrittävät päästä kellarikerrokseen ja sieltä myös asuinkerroksiin. Viime yönä kuulin rapistelua vaatekomeron takana mutta häiritsin sitä niin jäi jyrsimistyöt kesken. Tässä on hyviä ohjeita ja ajattelin kokeilla!

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Nopea postaus ja sitten untenmaille

Myöhään meni ennenkuin tänne ennätin. Myöhäisiltaa kaikki yövirkut. 
Minunkin on mentävä pian nukkumaan kun väsyttää. Asiat saatiin hoidetuksi kun aamulla kiltisti tuli "pihatalkkari" tekemään työnsä niinkuin oli sovittu, kai yhdeksännen kerran tänä talvena. 

Kuuntelin ja katselin tänään presidentin uuden vuoden puheen ja en voi sanoa muuta kuin positiivista. Hyvä oli puhe niin alku kuin loppukin ja väliosuus. Saimme myös tänään lukea että hän haluaa alentaa palkkaansa. Kansa teki aivan oikean valinnan ja niin sympaattinen on hänen vaimonsakin, itsekin olen ollut hänen kannallaan. Kuinka moni tekisi perässä, ei monikaan. Ahneus on valttia ja yksi suurista synneistä mihin tänä päivänä liian moni sortuu, mullekaikkinytjaheti ja muille ei mitään. Lisää samanlaista toimintaa kaivataan niin maailma olisi niin paljon parempi.

Hyvää yötä kansalaiset:)

tiistai 1. tammikuuta 2013

Tervetuloa vuosi 2013

Ihanaa alkanutta vuotta 2013 kaikille. Tänään äitini soitti ja toivoi että menisimme visiitille loppiaisena kun kaikki muut hänen lapsensa ovat jo käyneet. Äidin luo on pitkä matka reilu 600 km päiväseltään ajoon ei oikein ennätä ja yöksi ei oikein juuri nyt ennättäisi jäädä. Äiti sanoi että olisi niin kiva, harmittaa jos joudun sanomaan ettei tulla loppiaisviikonloppuna vaan myöhemmin. Kesällä on mukavampi huristella pidempääkin matkaa ja useammin. Tarvinee soitella vieläkin useammin ja laittaa tekstiviestejä äidin ikävään ja suunnitella menoa myös isän haudalle. Äiti on tottunut viimeaikoina että kokoajan on ollut ympärillä ihmisiä kun asuu leskeksi jäätyään yksin niin seuraa haluaa. Hän ei ole kovin yksinään viihtyvä ollut koskaan ja saman ovat perineet pari siskoani. Minä ja yksi toinen siskoni viihtyvät mainiosti yksin, tekemistä riittää. Meitä on niin moneksi ja hyvä niin. Onneksi kohta taas alkaa päiväkerho niin hän saa paremmin aikansa kulumaan ja pelkkä Kauniit ja rohkeat ja muut saippuasarjat eivät pelkästään riitä.

Uuden vuoden lupauksia jokusen tein ihan vaan mielessäni. Tämä ihanan pitkään nukkuminen saa ainakin loppua, siihen ennätti jo tottua joululomalla.

Ihanan lämmintä saunassa. Mitenkähän ulkomailla pärjäävät ilman saunaa, tosin he kaikki eivät edes taida tietää mistä jäävät paitsi..

Tänään on ollut luntailmassa ja aikamoista sohjoa piha täynnä. Auraa odotellaan viimeistään aamuksi kun tarvitsisi päästä kylänpintaan nuoret kouluun ja vanhemmat muille asioille. Etätyö onnistuu kotoakin käsin. 8 kertaa aura on jo käynyt ja yhdeksättä odottelemme.

Broilerikastiketta ja riisiä väsäsin, eilen syötiin pizzaa. Raketteja ei ammuttu itse, naapurit näyttivät niitä paukuttelevan ja lensi niitä meidänkin puolelle pihaan asti. Ei uutta länsirintamalla. Onkohan toisen naapurin kissa kadonnut, kun Hellokittyä ei ole näkynyt pitkään aikaan. Toivotaan ettei kettu tai ilves olisi vienyt kattia. Naapurin emäntääkään ei ole juurikaan näkynyt, voi olla että kissä ja sen hoitaja ei halua juurikaan talvisaikaan pistää nenäänsä pihalle. Naapuri on muutenkin sellainen yksinviihtyvä ja ei kaipaa hälinää ympärilleen sillä riittää kun on lapsia ja lastenlapsia ympärillään aika useasti.

Vuoden tulevia tapahtumia:
* Iso anoppi täyttää 88
* Oma äiti 78
*Serkku 40 
*Tyttären rippijuhlat
*Siskon tytön rippijuhlat
*Siskontyttö pääsee aikuisena ripille
*Häät?
*Lanko 30 
*Sisko 50
*Kummitäti 80
Kummipoika 20
*Häitä ei tiedossa varmuudella vielä, mutta semmoisia huhuja on tiedossa..mutta ei siitä tiedä minkä kokoiset olisi mahdollisesti tulossa..
*Hautajaisia ei toivottavasti ainakaan
*Kihlajaisista ei varmaa tietoa mutta ei sitä koskaan tiedä, havaittavissa on semmoisia uutisia? 
*Lukuisia syntymäpäiviä ja nimipäiviä
*Eihän sitä koskaan tiedä mitä vielä kun vuosi vasta alkoi. Muutamat juhlat voipi olla että päivänsankari on joko matkoilla tai ei vietä isoja juhlia ja ihan kaikista muistakaan mahdollisesti ei tiedä onko niin isot että kutsu kävisi?
Onpa siinä juhlanaiheita yllinkyllin..

Mitähän vielä? Asiaahan olisi paljonkin mutta enempää yksityiskohtia en viitsisi paljastaa, pitäähän niitä salaisuuksia olla. Vai mitä? Kuulemiin ja näkemiin, ehkä huomenna taas tavataan näissä merkeissä? Voikaa hyvin.